Tiedotteet

  • Yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukimalli vahvistettiin

    Tiedote 28.9.2017

    Hallitus on myöntänyt rahoitusta television uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemiseen. Vuoden 2017 ensimmäisessä lisätalousarviossa tuelle myönnettiin 1 miljoona euroa, ja vuoden 2018...

    Palvelut 2017
  • Romutuspalkkio ja tuet vauhdittamaan liikenteen päästöjen vähenemistä

    Tiedote 27.9.2017

    Hallitus ehdottaa määräaikaista lakia romutuspalkkiosta, sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- ja etanolikonversioiden tuesta. Lakiluonnoksen mukaan...

    Verkot 2017 Anne Berner
  • Väylämaksun puolitus ja rataveron poisto voimassa vielä 2018

    Tiedote 19.9.2017

    Hallitus esittää, että väylämaksujen puolitusta ja tavaraliikenteen rataveron poistoa jatkettaisiin vielä vuoden 2018 ajan. Esitys annettiin eduskunnalle 19. syyskuuta.

    Ohjaus Verkot 2017
  • Hallituksen esitys LVM:n budjetiksi 3,36 mrd. euroa

    Tiedote 19.9.2017

    Hallitus esittää liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalle 3,36 miljardin euron määrärahoja vuodelle 2018. Lisäystä vuoden 2017 varsinaiseen talousarvioon on 134 miljoonaa euroa.

    Ohjaus Palvelut Tieto Verkot 2017
  • Ministeri Berner tapaa Britannian digitalisaatioministerin

    Tiedote 19.9.2017

    Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner tapaa Britannian digitalisaatiosta, kulttuurista, mediasta ja urheilusta vastaavan ministerin Karen Bradleyn tiistaina 19. syyskuuta Helsingissä.

    2017 Anne Berner
  • Ministeri Berner liikenneministerikokoukseen Tallinnaan

    Tiedote 19.9.2017

    Euroopan unionin energia- ja liikenneministerit kokoontuvat Tallinnassa 19.-21. syyskuuta epäviralliseen ministerikokoukseen. Tapaamisessa Suomea edustavat liikenne- ja viestintäministeri Anne...

    Verkot 2017 Anne Berner
  • Parannuksia yhteiskunnan keskeisten palvelujen tietoturvallisuuteen

    Tiedote 12.9.2017

    Liikenne- ja viestintäministeriö on lähettänyt lausunnoille luonnoksen lakimuutoksista, joiden tavoitteena on lisätä luottamusta digitaalisiin palveluihin ja parantaa yhteiskunnan palvelujen...

    Tieto digitalisaatio 2017 kärkihankkeet Anne Berner
  • Ministeri Berner Singaporeen

    Tiedote 12.9.2017

    Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner vierailee Singaporessa 14.-18. syyskuuta. Matkan aikana Berner muun muassa tapaa Singaporen liikenne- ja viestintäministerit, pitää luennon Singaporen...

    2017 Anne Berner
  • LVM edellyttää HSL:ltä matkalippujen hankinnan kehittämistä

    Tiedote 12.9.2017

    Liikenne- ja viestintäministeriö on saanut Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymältä (HSL) selvityksen matkalippujen hankinnan järjestämisestä ja tarkastusmaksujen perimisoikeuteen liittyvien...

    2017 Palvelut
  • Postilain uudistus avaa ovia uusille postipalveluille

    Tiedote 7.9.2017

    Postilakia uudistetaan joustavoittamalla yleispalvelutuotteiden jakelu- ja keräilyvelvoitteita ja kirjeiden kulkunopeusvaatimuksia. Muutoksilla vastataan postin toimintaympäristön muutokseen....

    Palvelut postilain uudistus 2017
  • Susanna Niinivaara LVM:n viestintäjohtajaksi

    Tiedote 7.9.2017

    Valtioneuvosto nimitti 7. syyskuuta 2017 liikenne- ja viestintäministeriön viestintäjohtajaksi yhteiskuntatieteiden maisteri Susanna Niinivaaran. Niinivaaran viisivuotinen toimikausi alkaa 9....

    2017
  • Cinia Group valtion suoraan omistukseen

    Tiedote 31.8.2017

    Cinia Group Oy siirretään pois Governia Oy:stä valtion suoraan omistukseen ja liikenne- ja viestintäministeriön omistajaohjaukseen. Valtioneuvosto päätti asiasta 31. elokuuta. Siirto tulee voimaan...

    Ohjaus 2017 valtionyhtiö
  • Päätös uusista väylähankkeista ja romutuspalkkiosta

    Tiedote 31.8.2017

    Hallitus on sopinut vuoden 2018 budjettiesityksestä. Budjettiin on varattu varoja autojen romutuspalkkiolle ja uusille väyläverkon kehittämishankkeille. Yksi väylähankkeista rahoitetaan...

    digitalisaatio Ohjaus Palvelut Tieto Verkot 2017 Anne Berner
  • Työryhmän pohdinta päästövähennystoimenpiteistä jatkuu

    Tiedote 17.8.2017

    Liikenteen päästövähennystavoitteita koskevan väliraportin valmistuminen siirtyy.

    Verkot 2017 parlamentaarinen liikenneverkko työryhmä
  • Ministeri Berner tapaa Kuljetusliittojen puheenjohtajat

    Tiedote 16.8.2017

    Ministeri Berner on kutsunut Kuljetusliittojen puheenjohtajat keskustelemaan rautateiden henkilöliikenteessä toteutettavista uudistuksista. Tapaaminen järjestetään 23. elokuuta.

    Ohjaus Palvelut 2017
  • Ministeri Berner: Hallituksen rautatiepäätösten toimeenpano tehdään yhdessä

    Tiedote 14.8.2017

    Hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätös avata rautateiden henkilöliikenne kilpailulle ei tarkoita VR:n yksityistämistä eikä ns. kermankuorijoiden päästämistä markkinoille.

    Palvelut 2017 rautatieliikenne Anne Berner
  • Ministeri Berner: Tavoitteena on palveluiden parantaminen ja kasvu raideliikenteessä

    Tiedote 10.8.2017

    - Raideliikenteen kilpailun avaamisen tavoitteena on parantaa rautatieliikenteen palvelutasoa sekä kasvattaa junaliikenteen osuutta henkilöliikenteessä. Kasvun myötä myös rautatieliikenteen...

    Ohjaus Palvelut 2017 kilpailu rautatieliikenne raideliikenne Anne Berner
  • Liikenne- ja viestintäministeriön budjettiehdotus 3,4 mrd. euroa

    Tiedote 10.8.2017

    Liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa hallinnonalalleen 3,37 miljardin euron määrärahoja vuodelle 2018. Lisäystä vuoden 2017 varsinaiseen talousarvioon on 144 miljoonaa euroa.

    Ohjaus Palvelut Tieto 2017 Verkot Anne Berner
  • Rautateiden henkilöliikenteen kilpailu avautuu

    Tiedote 9.8.2017

    Hallitus on päättänyt avata rautateiden henkilöliikenteen kilpailulle. Käytännössä VR:n yksinoikeudesta liikennöidä Suomen rataverkolla luovutaan ensi vuosikymmenellä, jolloin rautateiden...

    Ohjaus Palvelut 2017 henkilöliikenne kilpailu valtionyhtiö rautatieliikenne VR Anne Berner
  • Digitalisaatio, automaatio ja päästöt aiheina liikenneministeritapaamisessa

    Tiedote 7.8.2017

    Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner tapasi Ranskan liikenneministerin Élisabeth Bornen maanantaina 7. elokuuta 2017 Helsingissä. Keskeisinä aiheina tapaamisessa olivat liikenteen...

    digitalisaatio 2017 Verkot Anne Berner