Liikenne- ja viestintäministeriön budjettiehdotus 3,4 miljardia euroa
Liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa hallinnonalalleen 3,4 miljardin euron määrärahoja vuodelle 2023.
Liikenne- ja viestintäverkkoihin ehdotetaan 1,9 miljardia euroa, liikenteen ja viestinnän palveluihin 853 miljoonaa euroa sekä hallintoon ja toimialan yhteisiin menoihin 666 miljoonaa euroa.
Perusväylänpitoon edelleen korotettu määräraha
Liikenne- ja viestintäverkkojen määrärahoista valtaosa eli noin 1,32 miljardia euroa kohdennettaisiin teiden, ratojen ja vesiväylien perusväylänpitoon.
Väylänpidossa huolehditaan ensisijaisesti verkosta, jonka liikennöitävyys on tärkeää elinkeinoelämälle ja yhteiskunnalle laajemmin. Samoin korostuvat liikenneturvallisuus ja digitalisaation mahdollisuudet.
Kaikissa toimissa huomioidaan parlamentaarisen Liikenne 12 -suunnitelman tavoitteet kestävyydestä, tehokkuudesta ja saavutettavuudesta.
Parlamentaarisen tahtotilan mukaisesti tämän hallituskauden aikana korotettu perusväylänpidon määrärahataso säilytetään. Aiempaan kehyspäätökseen sisältyvä 15 miljoonan euron leikkaus perusväylänpidosta peruutetaan.
Korjausvelan kasvua pyritään hillitsemään ja väylien kuntoa turvataan, vaikka kustannustason nosto aiheuttaa haasteita.
Aiempina vuosina aloitettujen väylähankkeiden rahoitusta jatketaan. Mahdollisista uusista väylähankkeista liikenne- ja viestintäministeriö tekee esitykset myöhemmin talousarviovalmistelussa.
Digiradan kehitys- ja verifiointivaiheeseen sekä pilottihankkeeseen ehdotetaan yhteensä 141 miljoonaa euroa. Digirata-hankkeen tavoitteena on digitalisoiden Suomen rautatiejärjestelmät ja uudistaa junien kulunvalvontajärjestelmä. Digirata-hanke edistää omalta osaltaan liikenteen digitalisaatiota, joka tukee liikenteen päästövähennystavoitteiden saavuttamista.
Yksityistieavustuksiin ehdotetaan 23 miljoonan euron määrärahaa.
Liikenteen ja viestinnän palvelut
Julkisen henkilöliikenteen palvelujen ostoihin ja kehittämiseen ehdotetaan 101 miljoonan euron määrärahaa. Määrärahaa käytettäisiin junaliikenteen ostoihin, alueellisen ja paikallisen liikenteen ostoihin ja kehittämiseen, suurten kaupunkiseutujen sekä keskisuurten kaupunkien julkisen henkilöliikenteen tukeen, ilmastoperusteisiin toimenpiteisiin, lentoliikenteen ostoihin, kehittämishankkeisiin ja liikkumisen ohjaukseen.
Meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamiseen ehdotetaan 89 miljoonan euron määrärahaa.
Saaristo- ja yhteysalusliikenteen ostoihin ja kehittämiseen ehdotetaan 18 miljoonan euron määrärahaa.
Kyberturvallisuuteen lisäpanostuksia
Liikenne- ja viestintäviraston toimintamenoihin ehdotetaan yhteensä 110,6 miljoonan euron määrärahoja. Kyberturvallisuuden parantamiseen kohdennetaan 1,3 miljoonan euron lisäys.
Luotettavat tuotteet ja palvelut ovat keskeinen edellytys digitalisaatiolle. Korkea kyber- ja tietoturvan taso sekä osaaminen pitävät yllä talouden ja yhteiskunnan kilpailukykyä kaikilla sektoreilla.
Määrärahalla lisätään mm. kansalaisten kyberturvallisuusneuvontaa ja kehitetään yhteiskunnan kyberturvallisuusvarautumista ja tuetaan eri toimialoja. Kyberturvallisuuden tilannekuvatuotantoa parannetaan.
Osana elpymis- ja palautumissuunnitelmaa varataan 1,5 miljoonaa euroa kyberturvallisuuden tutkimusinvestointeihin ja 1 miljoonaa euroa kyberturvallisuuden harjoitustoimintaan.
Lisätietoja:
talous- ja hallintojohtaja Mikko Nygård, p. 050 341 1548, mikko.nygard(a)gov.fi
* Tiedotetta korjattu 5.8.2022 klo 15.57, poistettu yksi virke
Valtiovarainministeriö: Valtiovarainministeriön ehdotus vuoden 2023 talousarvioksi (budjetti.vm.fi)