Haku
-
Liikenne- ja viestintäministeriön ja valtiovarainministeriön yhteinen virkanäkemyksenä laadittu raportti liikenteen verotuksen ja rahoituksen nykytilasta ja uudistamisesta on valmistunut. Raportti on ensimmäinen osa pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan sisältyvästä liikenteen verotuksen ja rahoituksen kokonaisuudistushankkeesta.https://lvm.fi/-/liikenteen-verotuksen-ja-rahoituksen-uudistamisesta-tehty-arvio-valmistunut
-
11.2.2026 | VR-Yhtymä Oyj ja Suomen Ostoliikennekalusto Oy ovat tänään ilmoittaneet allekirjoittaneensa liiketoimintakaupan, joka koskee valtion rahoittamassa henkilöjunaliikenteessä käytettävää kalustoa. Kalustoa siirtyy Suomen Ostoliikennekaluston omistukseen maaliskuun alusta alkaen.https://lvm.fi/-/194055633/valtion-rahoittaman-henkilojunaliikenteen-kalustoa-siirtyy-vr-yhtymasta-suomen-ostoliikennekalustolle
-
8.11.2024 | Valtioneuvosto on julkaissut 8. marraskuuta tutkimusraportin, joka tarkastelee uusien teknologioiden ja palveluiden vaikutuksia liikennejärjestelmään sekä alue- ja yhdyskuntarakenteeseen. Raportissa esitetään myös keinoja, joilla julkinen sektori voisi ohjata vaikutuksia tavoiteltuun suuntaan. Tutkimuksen toteuttivat Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy ja Suomen ympäristökeskus Syke.https://lvm.fi/-/194055633/tutkimus-ohjauskeinoja-liikenteen-automaatioon-ja-palveluistumiseen
-
29.12.2023 | Uusi päästökauppalaki ja muutokset biopolttoaineista, bionesteistä ja biomassapolttoaineista annettuun lakiin tulevat voimaan 1.1.2024. Lakimuutokset kumoavat nykyisen päästökauppalain ja lain lentoliikenteen päästökaupasta. Muutoksilla toteutetaan kansallisesti EU:n päästökauppadirektiivin uudistusta, joka on vastaus päästövähennystavoitteiden kiristymiseen.https://lvm.fi/-/1410877/paastokauppalain-soveltamisala-laajenee-kattamaan-myos-meriliikenteen
-
3.3.2023 | Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi 3.3.2023 virkakunnan puheenvuoron digitaalisten yhteyksien, liikenteen ja viestinnän näkymistä sekä tarvittavista politiikkatoimista tulevalle hallituskaudelle.https://lvm.fi/-/liikenne-ja-viestintaministerion-virkakunnan-puheenvuoro-viesteja-tulevalle-vaalikaudelle-1948479
-
22.12.2022 | Suomalainen valtion enemmistöomisteinen Cinia on mukana kansainvälisessä konsortiossa, joka suunnittelee arktista merikaapelia, joka yhdistäisi Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Aasian tietoliikenneverkot. Cinia on yhdessä kansainvälisten kumppaneidensa kanssa perustanut kehitysyhtiön hankkeen edistämiseksi. Hanke kulkee nimellä "Far North Fiber" ja se olisi toteutuessaan ensimmäinen arktisen alueen läpi kulkeva kaapelijärjestelmä, joka yhdistää useamman maanosan.https://lvm.fi/-/suomalaiselle-merikaapelihankkeelle-tukea-eu-n-ja-yhdysvaltojen-kauppa-ja-teknologianeuvostolta-1896641
-
3.9.2024 | Pääministeri Orpon hallituksen talousarvioesitys vuodelle 2025 vahvistaa talouden kasvuedellytyksiä. Yksityisen sektorin vetämä talouskasvu turvaa myös julkisen talouden rahoituspohjan. Julkisen talouden vaikean tilanteen vuoksi päätetyt nopeavaikutteiset velkaantumista hillitsevät toimet etenevät.https://lvm.fi/-/194055633/paaministeri-orpon-hallitus-pitkajanteinen-talouden-sopeutus-jatkuu-samalla-katse-kaannetaan-kasvuun
-
6.5.2022 | Liikenne- ja viestintäministeriössä valmisteltu luonnos hallituksen esitykseksi laiksi meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain eli ns. miehistötukilain väliaikaisesta muuttamisesta oli lausuntokierroksella 28.4.-3.5.2022.https://lvm.fi/-/valmistelu-miehistotukilain-valiaikaisesta-muuttamisesta-keskeytetaan-1739037
-
14.9.2022 | Kuvernööri Jay Inslee Washingtonin osavaltiosta, Yhdysvalloista, vierailee delegaatioineen Suomessa 13.-16.9.2022. Kyseessä on vastavierailu liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan marraskuussa 2021 Washingtonin osavaltioon tekemälle vierailulle.https://lvm.fi/-/liikenne-ja-viestintaministeri-timo-harakka-tapaa-washingtonin-osavaltion-kuvernoori-jay-insleen-1830229
-
13.1.2007 | - Liikennepolitiikan suuri haaste on hillitä ilmastonmuutosta. Suomen kasvihuonepäästöistä liikenteen osuus on noin viidennes. Tehtävän haasteellisuutta lisää, että ympäristönäkökohtien lisäksi liikennepolitiikassa pitää ottaa huomioon maan kilpailukyky. Tavoitteisiin pääsemiseksi tarvitaan laajaa yhteistyötä ja myös kansalaisten osallistumista.https://lvm.fi/-/194055633/huovinen-liikennesaasteita-vahennettava-myos-taloudellisen-ohjauksen-keinoin
-
13.1.2007 | Ministeri Huovinen: Liikennesaasteita vähennettävä myös taloudellisen ohjauksen keinoin liikenne- ja viestintäministeriö Julkaisuajankohta 13.1.2007 12.00 Tyyppi: Tiedote - Liikennepolitiikan suuri haaste on hillitä ilmastonmuutosta. Suomen kasvih...https://lvm.fi/-/ministeri-huovinen-liikennesaasteita-vahennettava-myos-taloudellisen-ohjauksen-keinoin-766617
-
7.9.2021 | Oikeustieteen kandidaatti, kauppatieteiden maisteri, varatuomari Pasi Ovaska on määrätty liikenne- ja viestintäministeriön talouskehitysyksikön johtajaksi. Ovaskan tehtävä yksikön johtajana jatkuu 31.12.2021 asti.https://lvm.fi/-/pasi-ovaska-talouskehitysyksikon-johtajaksi-1497794
-
12.9.2022 | Pitkittynyt koronapandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja kiihtyvä ilmastonmuutos on johtanut Suomen ja koko maailman tilanteeseen, jossa tulevaisuus näyttää varsin epävarmalta. Epävarmassa tilanteessa päätöksenteko on vaikeaa. Suomessa pidetään eduskuntavaalit keväällä 2023, ja uuden hallitusohjelman pitäisi linjata lähivuosien politiikasta.https://lvm.fi/-/194055633/miten-suomea-luotsataan-epavarmassa-kansainvalisessa-tilanteessa-ministerioiden-tulevaisuuskatsaus-tarjoaa-evaita-paatoksentekijoille
-
8.12.2021 | EU:n liikenneneuvosto järjestetään 9.12.2021 Brysselissä. Suomea kokouksessa edustaa pysyvän edustajan sijainen Tuuli-Maaria Aalto.https://lvm.fi/-/liikenneneuvostossa-kasitellaan-ilmastotoimia-koskevaa-55-valmiuspakettia-1605502
-
24.5.2021 | Liikenne- ja viestintäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle hallituksen esityksen väylämaksulain muuttamisesta.https://lvm.fi/-/esitys-vaylamaksun-puolituksen-jatkamisesta-lausuntokierrokselle-1334619
-
27.9.2021 | Hallitus esittää liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalle 3,5 miljardin euron määrärahoja vuodelle 2022.https://lvm.fi/-/hallituksen-esitys-lvm-n-budjetiksi-3-5-miljardia-euroa-1518785
-
24.1.2022 | Liikenne- ja viestintäministeriön poikkihallinnollisen työryhmän valmistelema arviomuistio kansallisesta tieliikenteen päästökaupasta julkaistiin 24.1.2022.https://lvm.fi/-/kansallista-tieliikenteen-paastokauppaa-arvioinut-tyoryhma-eu-paastokaupan-valmistelu-ensisijaista-1639649
-
5.11.2020 | Hallitus haluaa lieventää covid-19-pandemian merenkulkualalle aiheuttamia taloudellisia vahinkoja ja edistää merikuljetusten jatkuvuutta.https://lvm.fi/-/lakimuutoksella-helpotusta-merenkulkualalle-1240724
-
17.12.2020 | Hallitus haluaa lieventää covid-19-pandemian merenkulkualalle aiheuttamia taloudellisia vahinkoja ja edistää merikuljetusten jatkuvuutta.https://lvm.fi/-/hallitus-tukee-merikuljetuksia-koronatilanteessa-1247402
-
24.8.2020 | Liikenne- ja viestintäministeriö asetti erikoisasiantuntija Risto Hakomäen Museovirastosta selvittämään liikenne- ja viestintäalan museotoiminnan järjestämistä. Nyt liikenne- ja viestintäministeriö on julkaissut selvityksen.https://lvm.fi/-/selvitys-liikenne-ja-viestintaalan-museotoiminnan-jarjestamisesta-julkaistu-1224883