Saimaan kanavatien liikennerajoituksista lisätietoa liikennetyöryhmän tapaamisessa
Varaliikenneministeri Sergei Aristov on vahvistanut aiemmat tiedot Venäjän liikenneministeriön päätöksestä rajoittaa linja-autoliikennettä Saimaan kanavan huoltotiellä 11.12.2017 - 31.3.2018. Asiasta keskusteltiin Suomen ja Venäjän liikennetyöryhmän kokouksessa Helsingissä 14. joulukuuta.
Rajoitus koskee kaikkea linja-autoliikennettä, myös kansainvälistä reittiliikennettä. Rajoitus on voimassa niin Suomesta kuin Venäjän suunnasta saapuvalle liikenteelle. Rajoitus koskee vain 1+8 ja sitä suurempia linja-autoja.
Rajoituksen voimassaolon ajan Brusnitsnojen rajanylityspaikan kiertotie on tarkoitus järjestää Torfjanovkan ja Svetogorskin rajanylityspaikkojen kautta.
Rajoittamispäätös aiheuttaa toimia Suomenkin puolella. Linja-autoliikenne ohjataan Nuijamaan rajanylityspaikan sijaan Imatralle tai Vaalimaalle.
Aristovin mukaan Venäjän liikenneministeriö tarkkailee rajoituksen vaikutuksia, ja tarvittaessa päätökseen on mahdollista palata uudelleen. Venäjän liikenneministeriö perustelee liikenteen rajoittamista liikenneturvallisuussyillä.
Lisätietoja
yksikön johtaja Ari-Pekka Manninen, p. 050 594 2679
toimistopäällikkö Seppo Kykkänen, p. 0400 152 868
* Tiedotetta korjattu 14.12.2017 klo 17.52. Korvattu virke: "Linja-autoiksi katsotaan 1+8 henkilön tai tätä suuremmat ajoneuvot" virkkeellä "Rajoitus koskee vain 1+8 ja sitä suurempia linja-autoja."