Ministeri Ranne: Lentoradan suunnittelu etenee, lähtökohtana taloudellisuus

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 11.3.2024 10.40
Tiedote
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne katsoo kameraan
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (Kuva: Fanni Uusitalo/VNK)

Suomi-rata Oy:n nimi muuttuu, ja yhtiö jatkaa toimintaansa Lentorata Oy:nä. Yhtiön tehtävänä on suunnitella Pasilasta Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta Keravalle kulkeva Lentorata rakentamisvalmiuteen saakka.

Muutos perustuu pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan. Sen mukaisesti hallitus vie eteenpäin Lentorata-hanketta, varaa määrärahat hankkeen suunnitteluun ja valmistelee Lentoradan toteuttamispäätöksen.

- Jatkovalmistelussa tulee selvittää kaikki vaihtoehdot hankkeen kustannustehokkaalle toteuttamiselle ja tunnistaa parhaat tekniset toteutustavat. Tärkeää on myös hankkeen kattava ja jatkuva riskien hallinta sekä hyvä kustannusten hallinta, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Muutoksen jälkeen valtion osuus Lentorata Oy:stä on 70 prosenttia. Yhtiön osakkaita ovat valtion lisäksi Helsingin kaupunki 18,17 prosentin osuudella, Vantaan kaupunki 9,08 prosentin osuudella sekä Lahden kaupunki 2,75 prosentin osuudella.

Suunnitteluhankkeen kokonaiskustannusarvio on 25 miljoonaa euroa ja arvioitu valmistuminen vuonna 2028. Yhteyden rakentamisvaiheesta ei ole tehty päätöksiä ja mahdollinen päätös rakentamisvaiheeseen siirtymisestä ja rahoituksesta tullaan tekemään myöhemmin.

Lisätietoja:

erityisavustaja Tuomas Sorsa, p. 0295 342 012, [email protected]

Kestävä julkinen talous Orpon hallitusohjelma