Kansliapäällikkö Pursiaisen kolumni: Liikenne muuttuu palveluksi
Kansliapäällikkö Harri Pursiainen pohtii liikennepalvelujen muutoksia kolumnissaan Kauppalehdessä 17. marraskuuta.
Suomen liikennemarkkinoiden koko on 33 miljardia euroa vuodessa. Kotitaloudet ja yritykset käyttävät liikenteeseen 29 miljardia euroa, valtio ja kunnat mm. väyliin neljä miljardia euroa.
Valtion väyläinvestoinnit ovat vain yksi prosentti liikennemarkkinoista. Ihmeellisesti ne silti vievät huomion, vaikka varsinaisten liikennemarkkinoiden yhteiskunnallinen ja taloudellinen merkitys on satakertainen.
Valtaosa liikennemarkkinoista on palvelua, jota yritys myy asiakkaalleen. On helppo mieltää taksi tai juna palveluksi, mutta nyt maailmalla tulvii markkinoille digitalisaation tukemia uutuuksia. Helsingin KutsuPlus aletaan jo tuntea - se on taksin ja bussin risteytys. Kevyen sääntelyn Yhdysvallat on liikennepalveluiden luvattu maa. Tunnetuin tuote taitaa olla taksin ja oman auton haastanut Űber. Helpoilla ja edullisilla palveluilla on kymmeniä miljoonia käyttäjiä.
On jo kuultu, että joku pitää jakamistaloutta kommunismina. Toisaalta on nähty, että varsinkaan nuorempi polvi ei aina halua seisottaa kymmenien tuhansien eurojen pääomaa parkkipaikalla muutaman viikoittaisen ajotunnin tähden. Moni maailman suurkaupunkien nuori ei enää hanki ajokorttia. He ostavat kuljetuksen mieluummin palveluna kuin tuottavat sen itselleen ratin takana.
Muutokset ovat suuria yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti. Palveluiden tarjonta on liiketoimintaa eikä valtion tehtävä. Yhteiskunta kuitenkin hyötyy, jos se huolehtii, että turhat pykälät ja byrokratia eivät jarruta palveluita. Liikenne on yhä tiukasti säännelty ala ja markkinoiden avaaminen kilpailulle on pitkälti kesken.
Hyvä sääntely tukee uusia palveluita eikä ainakaan haraa tutkainta vastaan. Liikenteen palvelumarkkinoille syntyy kukoistavaa liiketoimintaa, jos normit sen sallivat. Yhdysvalloissa nähdään markkinaliberalismin hedelmiä. Yksin Űberin markkina-arvo on jo 20 miljardia euroa. Eurooppa sulkee palvelulta oviaan.
Hyvän palvelukonseptin torjuminen pykälillä ei ole pidemmän päälle mahdollista eikä ainakaan viisasta. Sallivan etunojainen regulaatio tasaisi tietä suomalaisillekin innovaatioille valtavilla maailmanmarkkinoilla.
Oma auto ei ole synti eikä tarjottuja palveluita ole pakko käyttää. Parhaita palvelut ovat tietenkin siellä, missä on paljon asiakkaita. Liikennepolitiikka huolehtii, että liikkumaan pääsee kaupunkien ulkopuolellakin. Varmistaahan yhteiskunta elämisen ehdot muillakin peruspalveluilla.
