Eduskuntaryhmät sopivat Yle-uudistuksesta

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 16.12.2011 10.30 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 10.15
Uutinen

Eduskuntaryhmien puheenjohtajat ja asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru sopivat 16. joulukuuta Yleisradion julkisen palvelun rahoituksesta ja sisällöstä sekä Ylen ohjauksesta ja valvonnasta.

Yleisradion julkinen palvelu hoidetaan budjettirahoituksella vuoden 2013 alusta ja se katetaan uudella Yle-verolla, jonka suuruus määräytyy ansiotulojen ja pääomatulojen mukaan.

Vero on vajaat 0,7 prosenttia tuloista, euroiksi muutettuna vähintään 50 euroa ja enintään 140 euroa vuodessa henkilön tulotasosta riippuen. Alaikäisiltä ja tietyn tulotason alittavilta veroa ei peritä lainkaan.

- On erittäin merkittävää, että eduskunnan kaikki poliittiset ryhmät antoivat tukensa Yle-uudistukselle. Tämä korostaa sitä, että Yleisradio toimii eduskunnan valvonnassa. Sopua on hierottu kahdella hallituskaudella, eikä se syntynyt nytkään helposti. Kiitänkin eduskuntaryhmien puheenjohtajia yhteistyöstä koko syksyn jatkuneissa tiiviissä neuvotteluissa, Kiuru sanoo.

- Kansalaisten kannalta Yle-uudistus turvaa nykymuotoisen Ylen toiminnan jatkumisen sekä sisällön monipuolisuuden ja alueellisuuden, Kiuru toteaa.