Maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimukset vauhdittivat asuntotuotantoa ja kestävää liikkumista vuosina 2020–2023

liikenne- ja viestintäministeriöympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 27.6.2024 13.05
Tiedote

Maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimusten seurantakatsaukset vuosilta 2020–2023 ovat valmistuneet. Seurantakatsaukset käsittelevät pääministeri Sanna Marinin hallituksen neuvottelemia MAL-sopimuksia.

ympäristöministeriö ja liikenne- ja viestintäministeriö tiedottavat

​​​​​​​Sopimuskaudella saavutettiin erinomaisia tuloksia esimerkiksi asuntotuotannon ja kestävän liikkumisen edistämisen osalta. Valtaosa kaavoituksen, asuntotuotannon ja liikenteen toimista toteutui sovitusti, vaikka kaudelle osui esimerkiksi koronaviruspandemia.

Valtio solmi MAL-sopimukset Helsingin, Tampereen, Turun ja Oulun seutujen kanssa vuonna 2020 ja Lahden, Jyväskylän ja Kuopion seutujen kanssa vuonna 2021. Sopimuksissa valtio ja kaupunkiseudut määrittelivät yhteiset tavoitteet yhdyskuntarakenteen kehittämiselle, lähivuosien asuntotuotannolle sekä kestävää liikkumista ja liikennejärjestelmää kehittäviin toimenpiteisiin.

Asuntotuotanto kasvoi jopa ennätyslukemiin

Kaupunkiseutujen väestömäärän ennustetaan jatkavan voimakasta kasvua, joten asuntotuotannon vauhdittaminen oli yksi keskeisiä sopimusten tavoitteita.

Helsingin, Tampereen, Turun, Jyväskylän ja Kuopion seuduilla kunnianhimoiset asuntotuotantotavoitteet ylitettiin. Esimerkiksi Helsingin seudulle valmistui yli 77 000 asuntoa, kun tavoite oli 66 000 asuntoa. Tampereen seudulle valmistui 21 600 asuntoa, kun tavoite oli 13 400.

Kaavoittamalla riittävästi sopimuskauden aikana kaupunkiseutujen kunnat huolehtivat myös siitä, että edellytykset asuntorakentamiselle ovat hyvät myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi Helsingin seudulla kaavoitettiin sopimuskauden aikana 5,4 miljoonaa neliökilometriä rakennusoikeutta asumiselle.

Seuduille syntyi myös merkittävä määrä valtion tukemia asuntoja. Esimerkiksi Jyväskylän seudulle valmistuneista asunnoista noin kolmannes oli valtion tukemia. Kaupunkiseuduilla kiinnitettiin huomiota myös asuntotuotannon laatuun ja monipuolisuuteen sekä asuinalueiden tasapainoiseen kehittämiseen ja eriytymisen ehkäisyyn.

Rakentaminen kohdentui entistä vahvemmin kestävän liikkumisen vyöhykkeille

MAL-sopimusten keskeisenä tavoitteena on ohjata kaavoituksella asumisen, työpaikkojen ja palvelujen sijoittumista siten, että liikkumiseen liittyvät valinnat ovat kestäviä. Tämä edistää arjen sujuvuutta ja yhdyskuntarakenteen kestävyyttä. Kestävää liikkumista ovat kävely, pyöräily ja joukkoliikenne.

Sopimuskaudella asuinrakentaminen ja kaavoitus kohdistuivat kaupunkiseuduilla entistä vahvemmin keskustoihin ja kestävästi saavutettaville alueille, joilla on hyvät joukkoliikenneyhteydet. Esimerkiksi Turun MAL-kaupunkiseudulla uusista asunnoista 78 prosenttia rakennettiin kestävän liikkumisen vyöhykkeille, ja Tampereen seudulla asuntotuotannosta 84 prosenttia kohdistui keskustoihin ja joukkoliikennevyöhykkeille.

Kestävän liikkumisen edellytykset paranivat

Liikenteen panostukset kohdistuivat erityisesti kestävään liikkumiseen, joukkoliikenteen edellytyksiin sekä raideliikenteen kehittämiseen.

Koronavuosien 2020–2021 jälkeen joukkoliikenteen käytössä on rikottu ennätyksiä Oulun, Jyväskylän ja Kuopion kaupunkiseuduilla. Esimerkiksi Oulun seudulla joukkoliikenteen 10 miljoonan matkamäärän raja ylittyi ensimmäistä kertaa vuonna 2023. Myös Helsingin seudulla kestävien kulkutapojen osuus kasvoi pitkäjänteisen MAL-yhteistyön ansioista.

Valtion tuella joukkoliikenteeseen on ollut merkittävä vaikutus. Esimerkiksi Kuopion kaupunkiseudulla on lisätty joukkoliikenteen vuoroja, kehitetty matkaketjuja ja varmistettu lippujen hintojen kilpailukykyisyys. Jyväskylän seudulla on onnistuneesti laajennettu joukkoliikenteen toimialuetta kattamaan lähes koko kaupunkiseutu.

Myös kävelyn ja pyöräilyn edellytykset paranivat. Valtio tuki niitä valtionavustuksin ja kustannustehokkain hankkein. Esimerkiksi Lahden seudulla toteutettiin pyörien pysäköintipaikkoja, kevyen liikenteen väyliä, määriteltiin pyöräilyn pääverkko ja otettiin käyttöön kaupunkipyöräjärjestelmä Lahdessa.

Monia kestävää liikkumista tukevia hankkeita käyntiin

Raitiotiehankkeet edistyivät suunnitellusti. Tampereen seudulla raitiotie laajeni Hatanpään suuntaan ja toisen vaiheen rakentaminen eteni kohti Lentävänniemeä. Helsingin seudulla edistyi Vantaan raitiotien sekä Vihdintien ja Viikin–Malmin pikaraitioteiden suunnittelu.  Turun seudulla eteni Turun raitiotien suunnittelu.

Sopimuskaudella toteutettiin investointeja, jotka tukevat raideliikenteen pitkäjänteistä kehittämistä. Helsingin seudulla pääradan Pasila–Riihimäki-välin ja Helsinki–Pasila-välin toimenpiteet etenivät suunnitellusti ja Espoon kaupunkiradan toteutus eteni pääosin sovitusti. Haasteena on vielä uusien lähijunavarikoiden sijainnista sopiminen. Tampereen seudulla M-junan liikennöinti lisäsi lähijunaliikennettä, ja uutta asemaverkostoa pohjustettiin seudullisin suunnitelmin. Oulun seudulla valmistui Oritkarin kolmioraide.

Yhteistyö kaupunkiseuduilla tiivistynyt

MAL-sopimukset laajenivat Jyväskylän, Kuopion ja Lahden kaupunkiseuduille keväällä 2021. Näillä kaupunkiseuduilla sopimukset ovat tiivistäneet yhteistyötä kaupunkiseudun kuntien välillä. Seuduilla on esimerkiksi laadittu kehityskuvat tai kaupunkiseutusuunnitelmat, joissa linjataan koko seudun yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehittämisestä. Suunnitelmat vahvistavat kuntien yhteistä näkemystä seudun kehittämisestä.

Myös Helsingin, Tampereen, Turun ja Oulun seuduilla seudullinen yhteistyö maankäytön, asumisen ja liikenteen asioissa jatkui tiiviinä.

Neuvottelut sopimusten päivittämisestä kaudelle 2024–2027 käynnissä

Neuvottelut MAL-sopimusten tavoitteiden päivittämisestä vuosille 2024–2035 ja seuraavan nelivuotiskauden 2024–2027 toimenpiteistä käynnistyivät syyskuussa 2023 kaikkien seutukuntien kanssa.

Neuvotteluita jatketaan heti kesälomien jälkeen, ja ne on tarkoitus saada valmiiksi alkusyksyn aikana.

Lisätietoja:

(tavoitettavissa 27.6. ja 1.-5.7.2024)
​​​​​​​Anna-Leena Seppälä
rakennusneuvos
ympäristöministeriö
puh. 0295 250 242
[email protected]

Maija Ahokas
hallitusneuvos
liikenne- ja viestintäministeriö
puh. 0295 342 390
[email protected]