Ylen rahoitus pysyy nykyisellä tasollaan

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 15.9.2014 11.42 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 14.49
Tiedote

Yleisradion rahoitukseen ei tehdä ensi vuodelle indeksitarkistusta, vaan rahoitus säilyy vuoden 2014 tasolla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yleisradiovero pysyy nykyisellään.

Hallitus antoi eduskunnalle esityksen laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta 15. syyskuuta 2014. Muutos koskee vuotta 2015.

Esityksen taustalla on eduskuntaryhmien puheenjohtajien keväällä tekemä sopimus siitä, että indeksikorotusta ei poikkeuksellisesti tehdä vaikeasta taloustilanteesta johtuen. Esitys liittyy vuoden 2015 valtion talousarvioesitykseen.

Vuonna 2014 Yleisradion rahoitus on ollut noin 508 miljoonaa euroa.

Lain on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2015 ja olla voimassa vuoden 2015 loppuun saakka.

Lisätietoja:
Viestintäneuvos Elina Normo, p. 0295 34 2463