Yhteisvoimin häirintää vastaan
Julkaisuajankohta
18.12.2017
13.25
Kolumni

Liikenne- ja viestintäministeriössä ylin johto pitää henkilöstön hyvinvointia ykkösasiana. Työhyvinvointiin ja luottamukselliseen ilmapiiriin panostetaan ja niitä seurataan säännöllisesti työtyytyväisyysmittauksilla. Toimiva työyhteisö tukee myös häirintätapauksissa, koska luottamus työyhteisön apuun on olemassa.
Valtioneuvostoon on tulossa yhteinen varhaisen tuen malli, mutta häirinnän ja epäasiallisen käytöksen osalta mennään toistaiseksi ministeriöiden omien ohjeiden mukaan. Liikenne- ja viestintäministeriön varhaisen tuen mallissa on ohjeet, miten häirintätapauksissa toimitaan. Lähtökohta on, että häirintään puututaan aina ja kaikki tapaukset selvitetään osapuolia kunnioittaen. Olennaista on, että häirintäkokemusta ei vähätellä tai jätetä huomiotta. Siksi onkin tärkeää, että häirinnän kohde tai työkaveri, joka havaitsee häirintää ottaa asian esille.
Häirintätapaukset ovat kaikille vaikeita ja herkkiä. Asian käsittelyn tueksi mallissa on määritelty tarkasti osapuolten roolit ja vastuut sekä esimiehen muistilista häirintätilanteen selvittelyssä. Tarvittaessa mukaan asiaan voidaan ottaa työsuojeluhenkilöstö ja työterveyshuolto. Ministeriön HR sekä puheeksi ottolomakkeet tukevat osaltaan asian tasapuolista käsittelyä.
Häirinnällä on aina vaikutuksia koko työyhteisöön. Siksi liikenne- ja viestintäministeriössä varhaisen tuen ohjeistus käydään läpi koko henkilöstön kanssa. Lisäksi esimiestyötä tuetaan valmennuksin niin varhaisessa tuessa kuin muussakin johtamisessa.
Jussi Luomajärvi
Kirjoittaja on hallintoyksikön johtaja liikenne- ja viestintäministeriössä
2017
Blogit
Blogit 2017
työhyvinvointi