Väylät ja verkot toimivat uusien liikenne- ja viestintäpalveluiden alustana
Liikenneväylät ja viestintäverkot ovat sulautuneet yhteen. Ne täydentävät toisiaan ja muodostavat perustan modernille yhteiskunnalle.
Väylät ja verkot mahdollistavat kehittyneet liikenteen ja viestinnän palvelut, joihin kasvava joukko muita digitalisoituvan yhteiskuntamme palveluita nojautuu.
Liikenneväylät mahdollistavat ihmisten liikkumisen ja tavaroiden kuljetuksen. Tiet, raiteet, ilmatila ja meriväylät yhdistävät ihmisiä ja kulttuureita, edistävät vuorovaikutusta ja vaihtoa.
Viestintäverkot taas ovat muuttaneet tavan, jolla olemme vuorovaikutuksessa toistemme ja maailman kanssa. Ne ovat digitaalisen vallankumouksen kulmakivi.
Yhdessä väylät ja verkot toimivat taloutemme moottorina.
Väylät luovat työpaikkoja ja tekevät talouskasvun mahdolliseksi. Nopeammat ja älykkäämmät verkkoyhteydet mahdollistavat muun muassa innovaatiot, etätyön ja globaalin kaupan kasvun.
Väylät vaikuttavat myös ympäristöön ja ihmisten arkeen.
Tehokas joukkoliikenne vähentää ruuhkia, parantaa ilmanlaatua ja säästää aikaa. Nopeammat ja älykkäämmät liikenneyhteydet tarkoittavat tehokkaampaa logistiikkaa ja joustavampaa liikkumista.
Kestävä liikenneinfra tukee talouskasvua ja parantaa elämänlaatua. Samalla se voi edistää uudenlaista liiketoimintaa ja teknologista kehitystä.
Tulevaisuuden väylät voivat olla päästöttömiä, älykkäitä ja kaikkien saavutettavissa.
Verkkojen potentiaali on valtava.
Uudet teknologiat avaavat ovia esimerkiksi tekoälylle. Niiden tuomat mahdollisuudet tulee hyödyntää kestävästi ja varmistaa, että jokaisella on mahdollisuus osallistua digitaaliseen tulevaisuuteen.
Lisäksi on tärkeää turvata investointihalukkuus verkkoinfrastruktuuriin ja kehittää kyberturvallisuutta, jotta voimme varmistaa verkkojen toimintavarmuuden ja turvallisuuden.
Myös palveluiden myötä kertyvä tieto pitää valjastaa hyötykäyttöön.
Tieto muuttaa yksilöiden, yritysten ja yhteiskuntien tulevaisuutta. Yritykset voivat käyttää tietoa asiakaskokemuksen parantamiseen, tehokkuuden lisäämiseen ja uusien tuotteiden kehittämiseen.
Tiedon avulla voidaan paitsi ennustaa markkinatrendejä, myös edistää tieteellistä tutkimusta, päätöksentekoa ja ongelmien ratkaisua.
Tieto ohjaa päätöksiä ja päätökset muokkaavat tulevaisuutta.
Liikenteen ja viestinnän digitaaliset palvelut muuttavat tapaamme elää, liikkua ja asua. Palveluiden kehittäminen vaatii vastuullisuutta ja huolellista suunnittelua, jotta voimme varmistaa kestävän ja tasa-arvoisen tulevaisuuden kaikille.
Me liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla työskentelemme joka päivä luodaksemme perustan liikenteeseen ja viestintään pohjautuville uusille palveluille. Tätäkään työtä ei kukaan voi tehdä yksin. Meidän on tehtävä se yhdessä.
Jarkko Saarimäki
osastopäällikkö, palveluosasto