Vapaaehtoistyö ja kolmannen sektorin murros on mahdollisuus

Kuntien tai valtionhallinnon käytettävissä olevin keinoin on yksin kovin vaikea ja usein mahdotontakin vastata hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisen lisääntyviin vaatimuksiin ja haasteisiin. Sopimusyhteiskunta-arvot näkyvät mm. ulkoistamisissa: palvelun tarjoaja tekee vain ja ainoastaan sen mitä sopimukseen on kirjattu. Yhteisöllisyyttä korostavassa yhteiskunnassa tehtäisiin se mitä tarve vaatii. Näiden kahden ajattelutavan eroon törmää jatkuvasti kun huomaa, että on asioita, joista vastuu ei kuulu kenellekään.

Kolmas sektori, jolla tarkoitetaan yksityisen sektorin ja julkisen sektorin väliin jäävää yhteiskunnallista sektoria, vastaa yhteiskunnassamme usein juuri tähän haasteeseen, täydentäen yksityistä ja julkista palvelutuotantoa. Lähes jokainen tuntee jonkin vapaaehtoispalvelun, esimerkiksi SPR:n veripalvelun tai Mannerheimin Lastensuojeluliiton. Kolmannen sektorin tunnuspiirteitä ovat eettisyys, kansalaistoiminta, voittoa tavoittelematon talous ja palkattomuus.

Suomi olisi pulassa ilman vapaaehtoistyötä

Ruralia-insituutin tutkimuksen mukaan pelkästään Mannerheimin Lastensuojeluliiton, 4H-liiton, Pelastusalan Keskusjärjestön ja Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyöstä koituu kansantaloudelle vuosittain yhteensä noin 130 miljoonan euron säästö.

Sopimuspalokunnilla on tärkeä rooli pelastustoimen järjestelmässä. Ne huolehtivat pelastustehtävistä noin 90 prosentin alueella maamme pinta-alasta. Poliisin apuna kadonneiden etsintätilanteissa taas toimii SPR:n kautta laaja joukko vapaaehtoisia. Rikosten uhrien auttamisessa toimii useita eri järjestöjä, samoin lasten ja nuorten auttamisjärjestelmissä. Tarvitsemme myös jatkossa osaavia ja sitoutuneista vapaaehtoisia.

Entä tulevaisuus?

Suomessa järjestöjen toiminta on laajentunut myös palkkatyön suuntaan palvelutuotannon kasvun myötä. Vuonna 2011 järjestökentässä tehtiin palkkatyötä noin 77 000 henkilötyövuoden verran. Vapaaehtoistyön suurimpia haasteita tulevaisuudessa on palkkatyön ja vapaaehtoistoiminnan yhdistäminen siten, että työelämän ja kansalaisyhteiskunnan näkökulmat tulevat huomioiduksi. Järjestötoiminnan tulisi palvelutoiminnassa toimia samojen työolojen piirissä kuin muukin palkkatyö. Samalla tulisi kuitenkin huolehtia siitä, että toiminnasta ei tule liian byrokraattista ja järjestöille tyypillinen moniäänisyys säilyy.

Nyt on tärkeää tarkastella palvelutuotannon kenttää kokonaisuutena. Kaikilla toimijoilla tulee olla oma selkeä roolinsa, joka tunnistetaan ja jota kunnioitetaan. Tarvitsemme tulevaisuudessa yhä enemmän kaikkien sektoreiden yhteistyötä. Julkisella sektorilla meillä on vahva osaamispohja, yksityisellä sektorilla puolestaan vahvuutemme on kyky dynaamiseen päätöksentekoon ja vapaampien ratkaisumallien hakemiseen. Arvopohjaa, jota tarvitaan, löytyy puolestaan tarkastelemalla kolmannen, voittoa tavoittelemattoman sektorin toimintaa ja sen vuorovaikutussuhdetta sekä julkiseen että yksityiseen sektoriin.

Julkisen sektorin vastuuta ei saa kaataa kolmannen sektorin toimijalle, vaan vastuu on säilytettävä viranomaisella. Kolmannen sektorin toimijoiden resurssit on myös varmistettava. Ilman tarvittavia resursseja vapaaehtoistyön onnistunut järjestäminen ja vapaaehtoisista huolehtiminen ei ole mahdollista.

Ihmisten halu auttaa on suuri. Se kanavoituu järjestötoiminnan kautta organisoidusti ja laadukkaasti. Haasteemme on kehittää viranomaisten, yksityisen sektorin ja järjestöjen välisiä toimintatapoja entistä joustavammiksi ja motivoivimmiksi. Vapaaehtoisten tulee kokea mukana olonsa kannustavaksi. Tällä tavalla saamme osapuolten osaamisen ja osallistumisen kohtaamaan yhteiskuntamme hyväksi.

Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri

Julkaistu osoitteessa anneberner.fi 21.10.2015. Julkaistu LVM:n Impulssi-blogissa 22.05.2018.