Tulevaisuuden ilmastoratkaisut tarvitsevat kaikkien osaamista

Kirjoitus on osa #womenintech-blogisarjaa.

Kun puhutaan naisista teknisillä aloilla, nousee esiin muutama harva esikuva, lasikattojen rikkoja, tutkimukselle omistautunut poikkeusyksilö. Jotta #womenintech (tai mieluummin #diversityintech) olisi vielä joskus arkipäivää, alan on muututtava tavallisemman oloiseksi valinnaksi, helposti lähestyttävämmäksi houkuttelevaksi mahdollisuudeksi muiden joukossa.

Tunnustan, että en ole lapsesta asti halunnut fyysikoksi. Lukion viimeistä vuotta käydessäni kulutin paljon aikaa opiskelupaikan miettimiseen. Yhteishakuoppaan lukeminen tuntui suurelta etuoikeudelta: meille on tarjolla useita valtavan mielenkiintoisia opiskelumahdollisuuksia! Itse työntekoa mietin varsin vähän. Ajattelin, että kun kerran fysiikkaa ja tähtitiedettä on mahdollista Suomessa opiskella, niin alalta löytynee myös töitä myöhemmin.

Fysiikan opinnot aloittaneille puhuttiin yliopistossa toisaalta siitä, miltä fysiikan aloilta voisi olla todennäköisintä napata Nobel, mutta myös siitä, kuinka moni meistä varmaankin haluaisi olla muualla, viitaten lääketieteellisiin opintoihin. Itse halusin ihan vain rivifyysikoksi tai -tähtitieteilijäksi, tehdä töitä kiehtovien luonnontieteellisten ja teknisten kysymysten parissa yhdessä muiden kanssa.

Tasa-arvokysymyksistä fysiikan alalla puhuttiin opiskeluaikanani 2000-luvulla, mutta pidemmälle urallaan edenneiden asiat, kuten naisten yliopistovirkojen määrät, tuntuivat silloin etäisiltä, kun lähipiirini opiskelijoissa oli kaikkia sukupuolia. Nyt vitsailut siitä, kuinka väitelleistä miehistä tulee professoreita ja naisista koordinaattoreita, eivät naurata. 

Olen työni ja opintojeni aikana törmännyt ennakkoluuloihin vain harvoin, mutta ne kerrat todella jäävät mieleen. Ulkonäköni perusteella on epäilty kykyäni laskea. Minulle on selitetty, ettei matematiikan alalla ole tai ole ollut yhtään huomionarvoista naista.

Komeettapölyä vai kasvihuonekaasuja?

En ole vain päätynyt nykyiseen työhöni ilmakehäfysiikan tutkijana ja ryhmäpäällikkönä – se on tulos useammasta tietoisesta valinnasta.

Väitöskirjan jälkeen valitsin jatkaa tutkijan uralla. Tässä vaiheessa tutkimusympäristön vaihto on mielestäni tärkeää: juuri kun on päässyt tutkimuksessa syvälle yhteen aihepiiriin, on riipivän vaivalloinen mutta palkitseva kokemus vaihtaa tutkimuskenttää ja kollegoita, opetella jälleen uutta.

Vakavasti harkitsin kahta tarjottua vaihtoehtoa: Nasan uuden hiilidioksidia mittaavan satelliitin algoritmitiimiä tai Euroopan avaruusjärjestön Rosetta-mission Philae-laskeutujan mittalaitteiden tulkintaa. Ensimmäinen tuntui merkitykselliseltä, toinen historialliselta. Valitsin merkityksellisyyden. Kaduin valintaani ainoastaan sinä päivänä, kun jännitimme Yhdysvalloissa uusien kollegoideni kanssa pikkuisen Philaen lähestyessä 67P/C-G -komeetan tutkimatonta, jäistä pintaa. Kuinka valtavan hienoa tuokin olisi ollut!

Postdoc-tutkimukseni jälkeen teimme perheenä valinnan palata Yhdysvalloista Suomeen. Tämä päätös toi minut Ilmatieteen laitokselle töihin Suomen Akatemian tutkimusrahoituksella.

Tässä valinnassa koen, että sukupuoleni on ollut tärkeämmässä osassa kuin missään muussa kohdassa urallani, hyvin henkilökohtaisella tavalla. Jos olisimme jääneet Yhdysvaltoihin, perhevapaiden ja lastenhoidon järjestäminen olisi ollut hyvin erilaista kuin Suomessa. Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on valtava haaste akateemisen uran käännekohdissa, ja vaikuttaa siihen, kuinka moni pysyy alalla.

Avaruusnaisten joukossa

Nykyisessä työssäni Ilmatieteen laitoksella voin jatkaa kasvihuonekaasujen pitoisuuksien ja hiilenkierron tutkimusta satelliitteja käyttäen.

Naistenpäivänä vuonna 2018 Space Finland -verkkosivusto listasi suomalaisia ja Suomessa toimivia avaruusalan naisia, ja tuntui hienolta tulla mainituksi tässä upeassa joukossa. Vaikka Suomi on pieni avaruusmaa, meillä avaruustöitä tekevät näkyvästi myös naiset.

Kansainvälisesti avaruusalalla on edelleen runsaasti asiantuntijatehtäviä, joissa monimuotoisuus on olematonta. Tällaisessa tehtävässä saatan hyvin olla yhtä aikaa ainoa nainen, ainoa alle nelikymppinen sekä vaikkapa ainoa suomalainen. Olen kuitenkin päättänyt olla välittämättä siitä, ja tehdä jokaisen työtehtäväni parhaan kykyni mukaisesti, keskittyä käsillä olevaan asiaan, ja myös oppia siitä seuraavia tehtäviäni varten.

Jos en olisi ilmakehäfyysikko, toivoisin olevani opettaja. Kouluissa luodaan pohja teknisten alojen osaamiselle, monimuotoisuudelle ja kiinnostavuudelle.

Seuraavien vuosikymmenten aikana me ihmiset teemme yhdessä ratkaisuja ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden tulevaisuuden suhteen. Teknologia tulee olemaan tärkeä osa näitä ratkaisuja. Siksi tarvitsemme teknisille aloille parhaat osaajat, mutta lisäksi teknistä ymmärrystä tullaan tarvitsemaan aloilla, joilla tekniikka ei perinteisesti ole ollut keskeistä.

Hannakaisa Lindqvist
Kirjoittaja on Kasvihuonekaasut ja satelliittimenetelmät -ryhmän päällikkö Ilmatieteen laitoksella.