Toimivaa arkea rakentamassa
Kirjoitus on osa #womenintech-blogisarjaa.
Tien tekniikan alalle ja diplomi-insinöörin ammattiin ei tarvitse johtua erityisestä matemaattisesta lahjakkuudesta tai kiinnostuksesta teknologiaan. Koen olevani pohjimmiltani generalisti, jota kiinnostavat vaikkapa kielet, kulttuurit ja erilaiset toimivan yhteiskunnan elementit.
Kun lukiossa mietin jatkokoulutuspaikan valintaa, halusin jotakin akateemista, mutta samalla melko suoraan ammattiin johtavaa, käytännönläheistä ja arjessa hyödyttävää. Edelleen listalle jäi laaja joukko asioita, mutta tutkinnoista kaksi tuntui omimmilta: diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri.
Lopulta hain vanhempienikin käymään kouluun Otaniemeen, tuolloiseen Teknilliseen korkeakouluun, vain kivenheiton päähän lapsuudenkodistani. Perustelin valintaa itselleni myös sillä, että myöhemmin kuin tuoreilla lukiotiedoilla pääsykokeita olisi paljon vaikeampi läpäistä. Valitsemallani yhdyskunta- ja ympäristötekniikan opintosuunnalla pyöreästi puolet opiskelijoista oli naisia.
Kuulun sukupolveen, jonka valintoihin ja tilanteeseen työelämässä 1990-luvun alun lamalla oli suuri vaikutus. Kesällä 1992 käytännössä kukaan työnantaja ei tarjonnut töitä uusille harjoittelijoille.
Sattumalta silloinen Tielaitos ilmoitti viime hetken kesätyöpaikasta, talvikauden heillä työskennelleen teekkarin saatua kesäharjoittelupaikan ulkomailta. Saamani kesätyöpaikka ratkaisi urani suunnan, sillä olen edelleen lähes 30 vuoden jälkeen töissä samassa organisaatiossa - työantaja on tosin vaihtanut nimeään useita kertoja, ja itse olen vaihtanut monesti tehtäviä.
1990-luvun alun työelämän epävarmuus kuitenkin kannusti hakemaan myös sen toisen pohtimani opiskelupaikan Helsingin kauppakorkeakoulussa, mistä valmistuin kauppatieteiden maisteriksi töiden ohessa, liikkeenjohdon systeemien ja organisaatioiden johtamisen ainevalinnoilla.
Nykyinen Väylävirasto ja sen edeltäjät ovat osoittautuneet minulle hienoksi työpaikaksi. Olen työskennellyt tähänastisesta työurastani noin puolet valtion aluehallinnon tehtävissä, puolet valtakunnallisissa tehtävissä keskushallinnossa. Olen saanut tehdä laajasti liikenteeseen ja liikenneverkkoihin liittyviä asiantuntija- ja johtamistehtäviä; väylien kunnossapidosta ja kehittämisestä liikenteen hallintaan ja väylänpidon suunnitteluun.
Työn monipuolisuus on yllättänyt positiivisesti. Teknisissäkin tehtävissä ja organisaatioissa tarvitaan laajaa kirjoa tietoja ja taitoja. Ehkäpä ihminen myös hakeutuu tai ohjautuu sellaisiin tehtäviin, joissa osaamistaan ja ominaisuuksiaan voi kattavasti hyödyntää.
En koe koskaan joutuneeni tilanteeseen, jossa olisin joutunut miettimään sukupuolen merkitystä ammatilliseen uskottavuuteen. Minun #womenintech-loikkani tapahtui oikeastaan jo edellisessä sukupolvessa. Kun äitini aloitti opinnot 1960-luvun alussa Teknillisessä korkeakoulussa, kaikilla insinööriosastoilla yhteensä opintonsa aloitti samana vuonna alle kymmenen naista.
Liekö äitini esimerkin tuomaa ylisukupolvista itsetuntoa vai sitoutunutta työskentelyä kulloisessakin tehtävässäni, mutta koen myös saaneeni kannustusta yhtä lailla miehiltä ja naisilta niin päivittäiseen työn tekemiseen kuin uralla etenemiseen ja uusiin tehtäviin hakeutumiseen.
Hieman kliseisesti totean, kuten kovin moni kollega Väyläviraston mm. työtyytyväisyyskyselyssä: Töiden sisältö - monimuotoisuus, mielenkiintoisuus, haastavuus ja yhteiskunnallinen merkitys - on aivan 5/5.
Ja mitä sanoisin tyttärelleni ja pojalleni? - Suosittelen.
Mirja Noukka
Kirjoittaja on toiminnanohjauksen toimialajohtaja Väylävirastossa.
