Tekniikka ihmisessä – ihminen tekniikassa
Kirjoitus on osa #womenintech-blogisarjaa.
Polkuni diplomi-insinöörin koulutukseen ja tekniseen ammattiin on varsin tuttu. Se ei ollut tietoista hakeutumista tekniikan pariin, vaan oivallus siitä, miten teknologia mahdollistaa ihmisen ja yhteiskunnan haasteiden ratkaisemisen ja merkittävät parannukset.
Vietin välivuotta Otaniemen Teknillisessä korkeakoulussa, tarkoituksena oppia asioita, joiden avulla eläinlääketieteellisen ovet avautuisivat. Suunnitelmani alkoivat kuitenkin muuttua, kun tutustuin yhdyskuntatekniikkaan. Rakentamisen ja liikenteen maailma alkoi kiinnostaa.
Pian rinnalle tuli paljon muutakin kiinnostavaa. Esimerkiksi liikennepsykologian ja kognitiivisen ergonomian opinnot auttoivat minua näkemään, millaisia ovia teknologia avaakaan. Silloin oivalsin yhden tärkeän asian: teknologian avulla voimme ratkaista monia yhteiskunnan ongelmia.
Näin jälkikäteen opintovalintaan on varmasti ollut paljon muitakin syitä. Esimerkiksi isäni, isoveljeni, mieheni ja monet pitkäaikaisista ystävistäni ovat kaikki teknisen koulutuksen saaneita. Ehkä tekniikan alalle hakeutuminen ei ollutkaan sattumaa.
Hienoja projekteja ja haastavia työtehtäviä
Mutta millaista on olla naisena tekniikan alalla, jota pidetään hyvin miesvaltaisena? Opiskeluajoista lähtien olen kokenut näin jälkikäteen arvioiden jopa poikkeuksellista tasa-arvoa.
Olen päässyt mukaan hienoihin projekteihin, ja minulle on avautunut haastavia ja opettavia työtehtäviä. Olen ollut kehittämässä automaattista ajamista yhteistyössä kansainvälisten ajoneuvovalmistajien kanssa ja rakentamassa Suomen ensimmäistä LNG-murtajaa, Polarista. Lisäksi olin mm. voittamassa opiskeluaikoina TKK:n koripallomestaruutta v. 1993, joukkueen ainoana naisena, mutta rooliltani selkeästi kaikille ”takamiehenä”.
Nykyään työskentelen johtotehtävissä väylänpidon parissa. Tähän tehtävään työelämä kuljetti minut lyhyen konsulttiuran, keskipitkän tutkijauran ja pitkän liikenteenhallinnan virkamiesuran kautta.
On ollut hienoa nähdä ja tehdä asioita niin strategisella kuin operatiivisella tasolla. Olen nähnyt kenttää tilaajana ja palveluntuottajana. Töitä on paiskittu bitin ja bitumin parissa. Samalla kun olen saanut kehittää suomalaista yhteiskuntaa, olen saanut itse oppia ja kehittyä.
”Uteliaisuus on oppimisen edellytys”
Tekninen koulutus on siis antanut loistavan pohjan ja toimintaympäristö on avannut uusia ja monipuolisia työtehtäviä. Haasteita on riittänyt niin paljon kuin vain itse on uskaltanut niihin tarttua. Eniten työssäni on innostanut ajatus siitä, että osaamisellani voin tehdä koko yhteiskuntaa palvelevia käytännön asioita – kuitenkin uudella ja jatkuvalla kehittämisen otteella.
Ratkaisukeskeisyys ja jatkuva halu kehittää on keskeinen - ja ehkä jopa tärkein - punainen lanka, jonka tekninen koulutus on minulle antanut. Teknologia alana mahdollistaakin erinomaisella tavalla jatkuvan työssä oppimisen ja kehittämisen osana jokapäiväistä toimintaa.
Aivotutkija Katri Saarikivi on todennut, että uteliaisuus on oppimisen edellytys. Uskon, että uteliaisuus ja ratkaisukeskeisyys ovat keskeisiä meissä tekniikkaihmisissä. Mutta työn myötä on erityisesti korostunut ajatus ja näkökulma, että tärkeintä ei ole tekniikka ihmisessä vaan ihminen tekniikassa. Se, että ihminen on keskiössä, tekniikassakin.
Virpi Anttila
Kirjoittaja on väylänpidon toimialajohtaja Väylävirastossa.
