Tasoristeysturvallisuus ja Kirri–Tikkakoski-moottoritie talousarvioesityksen täydennykseen

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 16.11.2017 15.01
Uutinen
Tasoristeys talvella (Kuva: Rodeo/LVM)
Tasoristeys talvella (Kuva: Rodeo/LVM)

Vt 4 Kirri-Tikkakoski-moottoritien rakentamiselle esitetään lisärahoitusta vuoden 2018 talousarvioesityksen täydentämisen yhteydessä. Hallitus esittää myös 2 miljoonan euron lisämäärärahaa tasoristeysten turvallisuuden parantamiseen. Lisäksi pääradan kehittämistä välillä Pasila-Riihimäki valmistellaan niin, että päätös hankkeesta voidaan tehdä kevään 2018 kehysriihessä.

- Parannettavat tasoristeykset valitaan siten, että onnettomuusriski pienenee käytettävissä olevalla rahalla mahdollisimman paljon. Nyt myönnetyllä rahalla pääsemme alkuun tasoristeysturvallisuuden parantamisessa, mutta selvää on, että tämä on vasta alku. Tarvitsemme myös jatkorahoitusta, jotta pääsemme haluttuun lopputulokseen, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner sanoo.

Tasoristeysten turvallisuutta pyritään parantamaan myös perusväylänpidon toimin esimerkiksi lisäämällä Stop-merkkejä sellaisiin vartioimattomiin tasoristeyksiin, joissa liikennemerkillä voidaan vähentää onnettomuusriskiä. Jo entuudestaan oli varattu 2,7 miljoonaa euroa vuodelle 2018 tasoristeysturvallisuuden parantamiseksi.

Kirri-Tikkakoski-moottoritien rakentamiseen ehdotetaan 139 miljoonan euron valtuutta, joka lisää vuoden 2018 määrärahatarvetta runsaalla 6 miljoonalla eurolla. Liikenteelle tien on tarkoitus avautua vuonna 2021.

Pääradan kehittämishankkeella lisättäisiin pääradan välityskykyä, vähennettäisiin junaliikenteen häiriöitä ja parannettaisiin matkustusmukavuutta myös asemilla. Hankkeen ensimmäinen vaihe on jo rakenteilla ja valmis liikenteelle vuonna 2020.

- Hankkeilla parannamme merkittävästi liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta. Kirri-Tikkakoski-moottoritiehanke on parannus, joka palvelee Keski-Suomen elinkeinoelämän lisäksi valtakunnallisesti tärkeän tieyhteyden sujuvuutta ja esimerkiksi biotuotteiden raaka-ainekuljetuksia. Pääradan kehittäminen puolestaan sujuvoittaisi sekä henkilö- että tavaraliikennettä, ministeri Berner sanoo.