Suomalaisia tarvitaan EU:ssa
Suomalaisia tarvitaan EU:ssa etenkin nyt, kun monet suomalaiset EU-virkahenkilöt ovat eläköitymässä. Tämä on yksi monista asioista, minkä ymmärsin ollessani virkavaihdossa Brysselissä kuluneena talvena.
Osallistuin National Experts in Professional Training -ohjelmaan (NEPT), joka on jäsenmaiden virkahenkilöille suunnattu 3–5 kuukauden harjoittelujakso Euroopan komissiossa. Harjoittelun aikana tutustutaan EU:n toimintaan, päätöksentekoon ja työskennellään omassa yksikössä.
Harjoitteluun voi hakea esimerkiksi komission pääosastoille tai komissaarien kabinetteihin. Itse työskentelin liikennekomissaari Adina Văleanin kabinetissa.
Olen kahden alakouluikäisen lapsen äiti. Perhe jäi neljän kuukauden harjoitteluni ajaksi Suomeen, mutta hyvin pärjättiin! En ollut ainoa perheellinen ja mukana oli monista jäsenmaista muitakin työuraa jo tehneitä. Oikeaa aikaa lähteä ja oppia uutta ei välttämättä kannata odotella, vaan hypätä rohkeasti mukaan.
Virkauran vaiheesta riippuen itselle asetetut tavoitteet tai harjoittelusta mukaan tarttuvat opit voivat toki olla erilaisia. Joka tapauksessa, oppeja varmasti tarttuu. Harjoittelussa voi syventää omaa osaamista, perehtyä uuteen, ymmärtää EU:n toimintaa konkretian kautta ja oppia erilaisista työrooleista kollegoja seuraamalla.
On eri asia kokea EU kuin lukea prosesseista ja vaikuttamisesta paperilla.
Harjoitteluni aikana pääsin konkreettisen tekemisen kautta oppimaan paitsi EU:n päätöksenteosta, myös epävirallisista keskusteluista, yhteistyökäytännöistä, verkostojen rakentamisesta ja vaikuttamisen ajoittamisesta. Pääsin myös mukaan erilaisiin kokouksiin ja tilaisuuksiin, joihin pääkaupungista käsin ei voisi osallistua.
Harjoittelussa pääsin näkemään, miten komissio näkee maailman. Miten he ajattelevat eri asioista ja mitkä kysymykset ovat erityisesti siellä mielen päällä. Joskus Suomen mittakaavassa isot asiat voivat olla hyvinkin pieniä eurooppalaisessa kontekstissa – ja päinvastoin.
Komissiossa työskennellessäni ymmärsin hyvin konkreettisesti, miten pieni jäsenvaltio ja kaukana Brysselistä Suomi on. Vain tuomalla osaamisemme EU:n käyttöön voimme olla kokoamme suurempi vaikuttaja ja ratkaisemassa yhteisiä asioita.
Aino Sipari
viestintäneuvos, NEPT-harjoittelijana talvella 2023–2024