Rakkaudesta rohkeuteen: Rakkaudesta infraan -sarjan tarina.
Liikenne- ja viestintäministeriön tehtävänä on huolehtia toimivista, turvallisista ja edullisista yhteyksistä.Ministeriömme arvot ovat rohkeus, oikeudenmukaisuus ja yhteistyö. Rakkaudesta infraan -videosarjaan päädyimme rohkeudesta kokeilla uutta.
Viestinnän tuotepakkimme on laaja: tiedotteita, podcasteja, blogeja, somepäivityksiä, videoita, striimauksia, nettikeskusteluita, mediatilaisuuksia, muita tapaamisia. Viestintämme palvelee ihan tavallisia ihmisiä, elinkeinoelämää, toimittajia sekä laajasti kansalaisyhteiskuntaa. Koska kukaan ei kuitenkaan seuraa kaikkia viestintäkanaviamme, lähestymme erilaisia ryhmiä eri tavoin.
Seuraamme viestintämme onnistumista erilaisilla mittareilla kuten Underhoodilla ja Meltwaterilla. Teemme viikko-, kuukausi- ja kausiseurantaa. Kun maailma muuttuu yhä kiihtyvään tahtiin, muutamme viestintätapojamme.
Tänä syksynä ministeriön viestinnässä aloitti ensimmäinen viittomakielinen viestintäharjoittelija, mikä lisää viittomakielistä materiaalia kanavissamme. Syksyllä 2017 olimme puolestaan ensimmäinen ministeriö, joka aloitti podcastit. Nyt niiden tekeminen on valtavirtaa.
Liikenne- ja viestintäministeriö tilasi alkuvuodesta 2018 kirjoittaja-näyttelijä Kaarina Hazardilta ja näyttelijä-ohjaaja Mikko Roihalta kymmenosaisen Rakkaudesta infraan –videosarjan. Tavoite oli levittää tietoa ja hyvää mieltä suomalaisesta liikenteen ja viestinnän infrastruktuurista, joka pitää arkemme liikkeellä.
Kohderyhmänä olivat tavalliset ihmiset, jotka hakevat tietoa yhä enemmän sosiaalisen median kanavien kautta. Tyylilajina oli keveys ja silmäntasainen katse. Halusimme, että suomalaisen infran kuluttajat (me kaikki!) voivat viihtyä tämän viestintätuotteen parissa vaikka aamubussissa kännykkää katselemalla.
Sarjan ensimmäiset jaksot julkaistiin ministeriön Youtube-kanavalla kesällä 2018. Jaoimme videoita sosiaalisen median kanavissa, ja ne saivat maltillisesti katsojia. Aluksi palaute oli myönteistä.
Ymmärsimme toki, että viisikymppiset tubettajat eivät ole ihan tavanomaisia. Tajusimme tekijöiden intohimoisen tavan haltioitua infrasta ja insinööriosaamisesta sekä videoiden rosoisen kuvauksen olevan muuta kuin viranomaisviestinnän valtavirtaa.
Mutta sittenkään en ollut varautunut syyskuun 2018 keskusteluun sosiaalisessa mediassa, lähinnä Twitterissä.
Syksyllä 2018 Ilta-Sanomat kertoi sarjasta kärjellä, jossa sarjan toteutustapaa pidettiin huonona ja tekijöille maksettua palkkiota liian suurena. Kymmenen videon sarjan kokonaishinta kahdelle taiteilijalle ja tuotantoyhtiölle oli kahdelle vuodelle jakaantuneena yhteensä 50 000 euroa. Se on 6,7 prosenttia ministeriömme viestinnän kahden vuoden budjetista eli 740 000 eurosta. Vuosibudjettimme on 370 000 euroa. Tilaamme viestintähankkeita vuosittain 1500 – 40 000 euron hinnalla, ja tuohon haarukkaan tämänkin projektin vuosikustannukset menivät.
Ilta-Sanomien kirjoitus aloitti liikenne- ja viestintäministeriön mittakaavassa valtaisan myrskyn sosiaalisessa mediassa. Oma uskoni Twitter-keskustelun korjaavaan luonteeseen sai kolauksen. Kokeneena sosiaalisen median käyttäjänä tuumasin, että kun asian selitän, kyllä keskustelijat ymmärtävät. Olin siihen tottunut. Opin, että välttämättä näin ei käy. Twitteriin mennään myös etsimään tappelua, sivaltamaan sanoilla puolihuolimattomasti ja loukkaamaan tarkoituksellisesti.
Tässä vaiheessa tein viestintäjohtajana päätöksen siitä, että hengähdetään hieman ennen uusien jaksojen julkaisemista. Sopimuksesta pidettiin kiinni: Jaksot tehtiin ja tekijöille maksettiin. Päätin, että kun sopiva hetki tulee, jatkamme jaksojen julkaisua.
Ja siinä etsinnässä päädyin umpikujaan.
Keskustelun sävy sosiaalisessa mediassa kiristyi. Kevään 2019 mittaan eduskuntavaalien lähestyessä se muuttui yhä ikävämmän sävyiseksi monissa aiheissa – täysin Rakkaudesta infraan –sarjasta riippumatta. Päädyin toistuvasti samaan lopputulokseen: Riskit mittavalle uudelle pahantahtoiselle julkisuudelle ministeriötä ja sarjan tekijöitä kohtaan ovat suuremmat kuin mahdollisuus, että Rakkaudesta infraan -videot levittäisivät tietoa ja hyvää mieltä infrastruktuurista, mikä oli niiden tarkoitus.
Alkusyksystä päädyin lopulta siihen, että videoita ei käytetä ulkoisessa viestinnässä lainkaan, vaan hyödynnämme niitä sisäisessä viestinnässä. Tämän kerroin myös tekijöille, joita luonnollisesti tilanne harmitti. Kyllä, se harmitti myös minua. Pidin päätöstä kuitenkin parhaana mahdollisena.
Tiistaina 1.10. vastasin Twitterissä videoista ministeriölle tulleeseen kysymykseen ja kerroin videoiden siirtämisestä sisäiseen viestintään. Muutama tunti tämän jälkeen Iltalehden toimittaja soitti ja kysyi samasta asiasta. Kerroin tilanteen samalla tavalla kuin tässä kirjoituksessa.
Toimittaja kysyi, voisinko toimittaa videot hänelle asiakirjajulkisuuden perusteella nähtäväksi. Lupasin selvittää asiaa ja palata. En kuitenkaan ehtinyt ennen kuin toimittaja oli jo julkaissut jutun. Lisäksi hän lähetti kirjallisen asiakirjapyynnön, joka vastaanotettiin ministeriössä ja siihen kirjallisesti vastataan.
Jälkiviisaus on laji, jota kannattaa harjoittaa. Nyt tiedän, että olisin voinut vastata Iltalehden toimittajalle heti: Toimitan sinulle videot, sillä ne ovat asiakirjajulkisuuden piirissä ja julkisuuslain perusteella julkista materiaalia.
Nyt tiedän, että videot olisi kannattanut julkaista jo hyvän aikaa sitten Youtubessa, vaikka Twitterissä keskustelua tunnuttiin käytävän yhä vähemmän rakentavassa hengessä. Julkaisu olisi ollut ministeriömme arvoista tärkeimmän eli rohkeuden mukaista.
Mutta virheistä oppii: Rakkaudesta infraan -videot julkaistaan nyt. Ne ovat katsottavissa ministeriön Youtube-kanavalla, minne linkki löytyy tämän kirjoituksen lopusta. Ne on kaikki tehty ennen eduskuntavaaleja, eli aika on jostain jaksoista jo voinut ajaa ohi.
Julkaisemme samalla Rakkaudesta infraan –videoiden lukuohjevideon. Sen teimme pian viime syksyn myrskyn jälkeen, kun vielä etsin sopivaa hetkeä videoiden julkaisulle.
Hyviä katseluhetkiä – ja rakkautta! Se vasta rohkeutta vaatiikin.
Susanna Niinivaara
viestintäjohtaja
