Polkupyöriä ja runoutta
Mutta kun en ole runoilija, kirjaan vailla lyyristä otetta talteen kaikki elämäni polkupyörät. Kas näin:
Muksuna ajoin punaisella kolmipyörällä, jossa oli erikoisuutena mustalla nupilla toimiva kippilava. Kasvoin ja siirryin hetkeksi pinkkiin pyörään, jossa oli apupyörät. Menin kouluun ja sain syntymä-päivälahjaksi keltaisen Nopsa 22 -pyörän. Yläkoululaisena sain vaihdepyörän: valkoinen Kaunotar, kuusi vaihdetta.
Kaunotar palveli mallikkaasti reilut 20 vuotta. Ajoin sillä kouluun ja kavereille, heppatallille (ehkä enemmän kuin minnekään muualle!), diskoon, yliopistoon, baariin, töihin (lukuisiin osoitteisiin useissa eri kaupungeissa!), mökille, muuten vaan veden ääreen ja… Oikeastaan lienee aika vähän paikkoja, minne en olisi pyörälläni koskaan ajanut.
Lopulta unohdin Kaunottaren lukitsemattomana yöksi kotikadulleni Helsingissä. Aamulla pyörää ei enää ollut Vaasankadun jalkakäytävällä. Ajattelin, että ehkä joku on lainannut sitä kulkiessaan yöllä kapakasta kotiin (en uskonut jo iäkkään Kaunottaren jälleenmyyntiarvoon, ja siksi varkaus ei tuntu-nut uskottavalta vaihtoehdolta). Etsin pyörää aikani, kunnes luovutin. Soita poliisille, neuvoi ystäväni, mutta sen sijaan meninkin pyöräkauppaan. Koeajoin korttelin ympäri harmaan Tunturi-pyörän (neonkeltaisin koristein!) ja teimme kaupat.
Muutamaa viikkoa myöhemmin näin vanhan Kaunottareni lukittuna läheisellä kadulla. Kaunottaren pyöräretket jatkuivat, satulan korkeudesta päätellen jonkun minua lyhyemmän polkijan kanssa.
Marsuja, pupuja, kissoja
Jos olisin runoilija, oodiin polkupyörälle kirjoittaisin myös muutamia riimejä kaikesta siitä, mitä olen elämäni aikana polkupyörällä kuljettanut. Mutta kun en ole runoilija, listaan asiat nyt vain talteen. Kas näin:Tarakalla on kulkenut kavereita ja koulukirjoja, pieniä muuttokuormia (kuten lipasto) ja suuria pyykkipusseja. Pyörä on soveltunut mainiosti myös lemmikkikuljetuksiin: kyydissä on matkannut marsu, pupu ja kissoja.
Ja siitäpä tuli mieleeni kirjata ylös myös se, minne olen tarakalla kulkenut. Ainakin äidin kyydissä hoitopaikkaan (silloin ei ollut turvaistuimia, mutta hengissä ollaan yhä), mummon tarakalla marja-metsään (missä lapset poimivat marjat suoraan suuhun ja mummo täytti ämpärin) ja kavereiden kyydissä sinne ja tänne, jos oma pyörä oli jostain syystä toisaalla.
Kaupunkifillari on liikennettä ja viestintää
Tässä vaiheessa tarinointia todellinen runoilija puuttuisi amatöörin touhuun. Sanoisi lempeästi mutta lujasti: ”Mitä sinä menneitä muistelet, runous on nykypäivää ja tulevaa!”Ja niin pääsisin vihdoin lempiaiheeseeni. Vailla lyriikkaa sanottuna näin:
Keväällä Espan puistoon ilmestyi rivillinen keltaisia kaupunkipyöriä (täsmällisesti ottaen 49). Jotenkin rehvakkaasti ne asettuivat liikenne- ja viestintäministeriötä vastapäätä. Ja jo olemassa olollaan ne hihkuvat meille ministeriöön töihin kiirehtiville: ”Tässä teille liikennettä ja viestintää! Tarvitaan väyliä ja datan liikkuvuutta, kiitos! Ja se liikennepalvelulaki, joka mahdollistaa matkaketjut – tässä me ollaan valmiit yhdistettäväksi muihin kulkumuotoihin!”
Päivän mittaan pyöräparkki täyttyy ja tyhjenee. Kaupunki hoitaa huollon niin, että meillä asiakkailla on käytössä ehjät fillarit. Käyttöliittymä on helppo ymmärtää ja käyttää. Pyörässä on mietitty jopa kori kassille.
”Eiköhän kaupunkipyöräillä meren rantaan jäätelölle”, sanoisi oikea runoilija tarinan tässä vaiheessa amatöörille, joka oli vihdoin päässyt juttunsa loppuun.
Niin me teimme - ja lokille ostimme oman tötterön saalistettavaksi.
Hyviä pyörämatkoja!
Susanna Niinivaara
Kirjoittaja toimii viestintäjohtajana liikenne- ja viestintäministeriössä.
Sinua voisi kiinnostaa myös:
