Muistiinpanoja maailmasta – yhdeksän suositusta

Julkaisuajankohta 20.6.2019 4.30
Kolumni
Viestintäjohtaja Susanna Niinivaara (Kuva: LVM / Tomi Parkkonen)

Pari vuotta sitten huomasin, että luin yhä harvemmin romaanin alusta loppuun. Aloitin, mutta jätin kesken. Tietokirjoista etsin yhä useammin juuri ne kohdat, mitä tietoa tarvitsin. Muun sisällön selailin.

Silmäilevän lukemisen lisääntymistä on tutkittu ja siitä on kirjoitettu. Tekstin lopussa kaksi linkkiä aihetta käsitteleviin artikkeleihin.

Mobiililaitteilla on helppo hyppiä tekstistä toiseen. Sosiaalinen media viekoittelee meidät nopeasti vilkaistavan sisällön pariin ja päihittää näin aikaa vaativan kirjan. Tajusin, että minusta oli tulossa selaileva lukija. Ihan vähän huolestuin.

Päätin, että en jätä yhtään aloitettua kirjaa kesken ennen kuin olen lukenut vähintään 50 sivua. Kirjalle pitää antaa mahdollisuus. Toiseksi päätin, että kirjoitan pienen muistilapun itselleni lukemastani. Jaan näitä muistikuvia luetusta myös kavereiden kesken Facebookissa.

Näin totuttelin uudelleen kirjojen kanssa seurusteluun. Jokunen kuukausi tämän aloittamisen jälkeen törmäsin internetissä toimittaja Ronja Salmen Ylioppilaslehteen kirjoittamaan kolumniin, jossa hän kertoi opetelleensa lukemaan kahdesti. Ronja tietoisesti vaihtoi osan kännykkäajasta kirja-aikaan. Koin sielunsisaruutta meidän ”kirjojen pariin palaavien” kesken.

Ajattelen, että kirjat ovat muistiinpanoja maailmasta, ja niiden lukeminen auttaa meitä maailman tajuamisessa. Kun vaikeinta on tietää, mitä kaikkea emme vielä tiedä, kannattaa lukea kaikenlaista.

Oma maailmani olisi kovin paljon pienempi ilman Nuuskamuikkusta, Raskolnikovia ja Peppi Pitkätossua, keskenään kovin erilaisia tyyppejä. Muitakin tapoja maailman ymmärtämiseen on, mutta suosittelen yhdeksi keinoksi kirjan pariin vetäytymistä.

Kysyin kaikilta kevään Impulssi-podcastin vierailtamme kirjasuositusta kuulijoille kesäksi. Lukaise kesällä näistä yksi tai vaikka kaikki!

Ohjelman juontajana suosittelin yhtä kirjaa. Kymmenettä kirjasuositusta toivomme sinulta. Mikä se olisi?

Iloista kesää,

Susanna Niinivaara
Kirjoittaja on liikenne- ja viestintäministeriön viestintäjohtaja

Impulssi-podcastin vieraat suosittelevat: Taikavuori, Neverwhere ja Taru sormusten herrasta

Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, LVM
J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta - Kuninkaan paluu. WSOY, 1954.
”Tässä kirjassa kaikki kävelevät, myös puut, ja sen kautta pelastetaan lopulta maailma.”

Toiminnanjohtaja Matti Koistinen, Pyöräliitto
Lars Svensson & Peter J. Grant: Lintuopas. Euroopan ja Välimeren linnut. Otava, 1999.
”Hienosti tehty kirja, johon kaikki linnut on käsin piirretty. Bongaamaan voi mennä aina kävellen tai fillarilla!”

Kulttuurituottaja Seppo Turunen, Kainuun Sanomat
Thomas Mann: Taikavuori. WSOY, 1924.
”Äärimmäisen ajankohtainen kirja oikeistopopulismin nostaessa päätään. Hirvittävän hieno rakkaustarina ja sukellus röntgenin historiaan.”

Kansliapäällikkö Harri Pursiainen, LVM
Jaakko Lindgren, Roope Mokka, Aleksi Neuvonen ja Antti Toponen: Digitalisaatio. Murroksen koko kuva. Tammi, 2019.
”Kirjassa puhutaan muun muassa liikenteen roolin vaihtumisesta palveluksi, joka on vallallaan oleva trendi ja vaikuttaa myös ilmastonmuutokseen.”

Akateemikko Markku Kulmala, Helsingin yliopisto
Mai Allo: Yhdessä ilmakehässä - Tieteen huipulle ydinturman jäljiltä. SKS, 2016.
”Kansantajuinen tietokirja, joka kertoo suomalaisen ilmakehätieteen noususta omalla alallaan maailman kärkeen.”

Ilmasto-ja ympäristöyksikön johtaja Päivi Antikainen, LVM
Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli. WSOY, 1973.
”Tämä on ollut aina lempikirjani. Toivon, että yhteisten haasteiden ratkaiseminen ilmastonmuutoksessa herättää meissä rohkeutta, ystävyyttä ja saa aikaan seikkailuja.”

Kulttuuritoimittaja Kirsikka Moring
Anna-Leena Siikala: Itämerensuomalaisten mytologia. SKS, 2012.
”Kertoo esimerkiksi siitä, mitä tapahtuu, jos tammet eli elämänpuut hakataan. Tämä on minun Raamattuni ja nämä ajatukset haluan testamentata lastenlapsilleni.”

Erityisasiantuntija Saara Reinimäki, LVM
Neil Gaiman: Neverwhere. Harper&Collins, 1996. Julkaistu suomeksi: Otava, 1998.
”Oiva keino päästä kuvitteelliseen maailmaan, mikä on joskus tarpeen esimerkiksi bussissa tai metrossa.”

Viestintäjohtaja Susanna Niinivaara, LVM
Tove Jansson: Nukkekaappi ja muita kertomuksia. WSOY, 1978.
”White Lady -kertomuksessa humallutaan kesästä, ystävyydestä ja ehkä siitä drinkistäkin.”

Kuuntele Impulssi-podcast

Lue lisää:

Maryanne Wolf: Skim reading is the new normal. The effect on society is profound (The Guardian 25.8.2018)

Ronja Salmi: Opettelin lukemaan kahdesti (Ylioppilaslehti 9.5.2018)

2019 Blogit Blogit 2019