Ministeri Ranne: ”Tiivis viranomaisyhteistyö on pakotteiden valvonnan perusta – valvontaa kehitetään jatkuvasti”
Mediassa on uutisoitu syksyn aikana erilaisista epäillyistä tavoista yrittää kiertää Venäjään kohdistuvia pakotteita lentomatkustamisessa. Liikenne- ja viestintäministeriö ja toimivaltaiset viranomaiset ovat selvittäneet liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen toimeksiannosta keinoja, joilla pakotteiden kiertoa voitaisiin ehkäistä entistä paremmin.
- Teemme kaikkemme, jotta pakotteita ei kierrettäisi. Jatkamme laajaa viranomaisyhteistyötä ja etsimme jatkuvasti myös uusia tapoja ehkäistä mahdollista pakotteiden kiertoa. Yksityiskohtia ei ymmärrettävistä syistä avata julkisuteen, ministeri Ranne sanoo.
- Nyt, kun Venäjän raja on kiinni, rajaliikenne on käytännössä loppunut. Kun raja jossain vaiheessa avataan Suomen turvallisuutta uhkaamatta, olemme entistä valmiimpia estämään mahdollista pakotekiertoa, Ranne sanoo.
Pakotteiden rikkominen ja kiertäminen on kielletty pakotelainsäädännössä. Suomen rikoslaissa pakotteiden rikkominen on kriminalisoitu säännöstelyrikoksena, josta voidaan tuomita enintään neljä vuotta vankeutta. Lisäksi pakotteiden kiertämiseen osallistuvia tai siinä avustavia tahoja voidaan listata EU:n henkilöpakotteisiin.
Suomessa lentomatkustamiseen liittyviä pakotteita valvovat erityisesti Tulli ja Rajavartiolaitos. Kansallisena pakoteviranomaisena toimii ulkoministeriö. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom toimii yleisenä ilmailun valvontaviranomaisena.
Mitä seuraavaksi?
Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala jatkaa tiivistä yhteistyötä eri viranomaisten kanssa ja hakee jatkuvasti tapoja tehostaa pakotteiden valvontaa.
Lisätietoja:
ministeri Lulu Ranteen haastattelupyynnöt:
erityisavustaja Tuomas Sorsa, tuomas.sorsa(at)gov.fi, p. 0295 342 012
yksikön johtaja Emil Asp, emil.asp(at)gov.fi, p. 0295 342 498