Ministeri Berner: Kunnianhimoinen tietojen vapaata liikkuvuutta koskeva aloite on tärkeä Euroopan tietotaloudelle

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 2.12.2016 14.12 | Julkaistu suomeksi 2.12.2016 klo 14.17
Tiedote

Liikenne-, televiestintä- ja energianeuvoston lounastapaamisessa 2.12.2016 ministerit keskustelivat komission vapaata liikkuvuutta koskevasta aloitteesta. Aloitteesta kerrottiin ensimmäisen kerran loppuvuodesta 2015, ja komission tiedonantoa sen tarkemmasta sisällöstä odotetaan alkuvuodesta 2017.

Suomen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner peräänkuulutti kunnianhimoista lähestymistapaa aloitteeseen. Digitaalisten sisämarkkinoiden strategia ja tiedon vapaata liikkuvuutta koskeva aloite ovat Euroopan tietotalouden kulmakiviä, joilla pyritään edistämään innovaatioita, kasvua ja työllisyyttä.

Keskeinen ja paljon keskustelua herättänyt kysymys koskee tietojen sijaintia koskevia rajoitteita. Sijaintikysymys on tärkeä ratkaista. Lisää keskustelua ja ratkaisuja tarvitaan myös aloitteen muista aiheista, kuten tiedon saatavuudesta ja siirrettävyydestä sekä yhteentoimivuudesta.

Ministeri Berner korostaa, että tiedon saatavuus on esimerkiksi keskeinen osa uusia liikkumispalveluita. Uudet innovatiiviset toimintamallit kuten MyData, jonka avulla yksityiset henkilöt voivat hallita henkilötietojensa käyttöä ja hyödyntämistä, ovat esiarvoisen tärkeitä, jotta voimme olla globaalin tietotalouden edelläkävijöitä.

Tiedon vapaata liikkuvuutta koskeva aloite on osa Euroopan komission digitaalisten sisämarkkinoiden strategiaa, jonka tavoitteena on vahvistaa digitaalisten markkinoiden ja kasvun perustaa Euroopassa.

Lisätietoja

yksikön johtaja Päivi Antikainen, puh. 0295 34 2101, paivi.antikainen (at) lvm.fi, @PaiviAntikainen