Meriliikenteen älyväyläkokeilu alkaa ensi vuonna
Liikennevirasto on käynnistämässä meriliikenteen älyväyläkokeilun vuoden 2017 alussa. Älykäs väylä kertoo merenkulkijalle väylällä vallitsevista olosuhteista ja mukautuu hänen tarpeisiinsa. Kokeilun testialueina tullaan käyttämään useita meriväyliä eri puolilla Suomen rannikkoa.
Suomen tavoitteena on tehdä navigoinnista turvallisempaa ja tehokkaampaa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Liikennevirasto käynnistää älyväyläkokeilun ensi vuoden alussa.
Suomi on digitaalisten meriliikenteen palveluiden kärkimaita", toteaa liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner ja jatkaa, että Suomi myös haluaa pysyä digitalisaatiokehityksen kärjessä.
"Älyväyläkokeilu on suuri askel kohti älykkääseen automaatioon perustuvaa autonomista meriliikennettä. Näen, että juuri älykkään automaation avulla voidaan merkittävästi parantaa meriliikenteen turvallisuutta, vähentää päästöjä ja parantaa tuottavuutta", ministeri Berner sanoo.
Älyväyläkokeilu alkaa vuoden 2017 alussa ja se kestää kaksi vuotta. Kokeilun aikana testataan ja pilotoidaan digitaalisia palveluita ja reaaliaikaisia olosuhteiden tilannekuvia sekä alusten että liikenteenohjauksen järjestelmissä.
Vastuualueet, Tieto: Liikenteen automatisaatio
Julkaisuja: obotit maalla, merellä ja ilmassa. Liikenteen älykkään automaation edistämissuunnitelma (Julkaisuja 7/2015)
•Liikennevirasto: Reitti autonomiseen meriliikenteeseen, esite
•YouTube, Liikennevirasto: Älymerenkulku ja e-navigointi