Merentutkimuksella on linkki arkielämään
Kirjoitus on osa #womenintech-blogisarjaa.
Aloittaessani fysiikan opinnot Jyväskylän yliopistossa, en osannut kuvitella, että löydän joku päivä itseni tekemässä meritulvien toistuvuusarvioita Helsingin kauppatorille tai mittaamassa meren ja ilmakehän välistä hiilidioksidivaihtoa suomalaisella merentutkimusaluksella Itämeren aallokossa.
Olen aina ollut kiinnostunut monista asioista ja aloista. Muistan, että alakoulussa olisin halunnut yhtä suurella innolla musiikkipainotteiselle luokalle kuin kuvaamataitoluokalle. Valitsin musiikkiluokan, mutta kuvataiteet säilyivät vahvasti harrastuksenani.
Lukiossa tykkäsin matematiikasta, fysiikasta, maantiedosta ja biologiasta, ja tein töitä kyseisten aineiden eteen. Lukiovuosina mietin ensimmäisiä kertoja vakavasti, voisivatko nämä aiheet johtaa johonkin kiinnostavaan ammattiin asti, vaikkei minulla ollut selkeää käsitystä kaikista alan vaihtoehdoista.
Näin jälkikäteen ajateltuna, lukioaika oli tärkeä askel kohti koulutukseni valintaa, koska sinä aikana hahmottui fysiikan ilmiöiden laaja-alaisuus. Lisäksi kohdalleni sattui opettajia, jotka kannustivat sekä tyttöjä että poikia ennakkoluulottomasti luonnontieteelliselle ja tekniselle alalle.
Koin luontevaksi lähteä opiskelemaan yliopistoon matemaattis-luonnontieteitä. Valmistuin filosofian maisteriksi pääaineena fysiikka ja sivuaineina kemia, matematiikka sekä opettajan pedagogiset opinnot.
Tällä hetkellä työskentelen Ilmatieteen laitoksen Merentutkimus-yksikössä Helsingissä ja teen väitöskirjaa Suomen rannikon tulevaisuuden meritulvariskeistä. Tarkastelen, miten erilaiset vedenkorkeusilmiöt vaikuttavat keskenään muuttuvassa ilmastossa.
Koen työni merkitykselliseksi, koska sillä on linkki arkielämään. Työni sisältää esimerkiksi alimpien rakentamiskorkeussuositusten arvioimista meren rannikolla sekä äärimmäisten vedenkorkeusilmiöiden tutkimista mm. kaupunkien ja ydinvoimaloiden turvallisen toiminnan tueksi.
En koe, että työtehtävissäni olisi ollut erityistä etua tai haittaa naisena olemisesta, mutta koen, että monipuolisuudesta on ollut hyötyä urallani. Esimerkiksi fysiikan ilmiöiden ymmärtämisessä on ollut selkeä apu matematiikan ja tilastollisten menetelmien hallinnasta. Nuorena hankittu esiintymiskokemus, kielitaito ja erilaisten ihmisten kanssa toimiminen on puolestaan tukenut yhteistyötä korostavia tehtäviä ja esitysten pitämistä mm. kansainvälisissä konferensseissa.
Mielestäni on hauskaa kannustaa nuoria luonnontieteelliselle alalle. Olen kertonut tutkijan urasta, ilmastonmuutoksesta ja merenpinnan käytöksestä mm. koululaisvierailuissa, Tyttöjen päivässä ja Ilmastotunti nuorille -tapahtumassa. Olin mukana myös nuorten tubettajien Ilmastotuubi-haastattelussa, jossa pähkäiltiin yhdessä ilmaston lämpenemisen syitä ja seurauksia. Tällaisissa tilaisuuksissa on ollut mahtavaa huomata nykynuorison hyvä tietämystaso ja kiinnostuneisuus ilmastoasioista.
Viestini ammatinvalintaa miettiville nuorille on, että tutkijan urapolku on nykyisin vahvasti kansainvälinen polku, joka on avoin jokaiselle sukupuolesta riippumatta ja täynnä merkityksellisiä ja haastavia tutkimusaiheita. Polulle kannattaa pakata mukaan pitkäjänteisyyttä ja uteliasta asennetta. Suuntaa voi säätää matkan varrella ja uusia sivupolkuja voi raivata.
Rohkaisen uraa pohtivia nuoria olemaan monipuolisia ja pitämään tärkeät harrastukset mukana menossa. Itseäni on kannatellut elämäni aikana kannustavien ihmisten lisäksi musiikki, elokuvat, liikkuminen luonnossa, piirtäminen, lihaskuntotreeni, sekä hyvä aamupuuro ja kahvi.
Ulpu Leijala
Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Ilmatieteen laitoksella.
