Merenkulun ympäristönsuojelulain muutokset lausuntokierrokselle
Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoja esitysluonnoksesta merenkulun ympäristönsuojelulain ja siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Lausuntoja voi antaa 20.6.2024 asti.
Muutoksilla toimeenpantaisiin hallitusohjelmaa, EU-sääntelyä ja Kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n sääntelyä.
Esitysluonnoksessa ehdotetaan hallitusohjelmaan perustuvia kansallisia aluspäästökieltoja. Muutoksilla kiellettäisiin rikkipesureiden puhdistamattomien pesuvesien ja rikkipesureiden erottelemien liejujen, käsitellyn käymäläjäteveden ja harmaan veden päästöt Suomen aluevesillä. Harmaalla vedellä tarkoitetaan aluksen suihkuista, pesukoneista ja keittiöistä peräisin olevaa vettä.
Esitysluonnoksella myös täydennettäisiin EU:n meriliikenteen uusiutuvia ja vähähiilisiä polttoaineita koskevaa nk. FuelEU Maritime -asetusta. Suomi ottaisi käyttöön saaripoikkeuksen, jolloin matkustaja-alusten Ahvenanmaan-reiteillä ja Ahvenanmaan satamissa käyttämä energia ei olisi asetuksen soveltamisalan piirissä. Vapautus olisi voimassa vuoden 2029 loppuun asti. Liikenne- ja viestintävirasto vastaisi asetuksen keskeisistä viranomaistehtävistä.
Satamien tulisi tarjota maasähköä EU:n jakeluinfra-asetuksen eli nk. AFIR-asetuksen mukaisesti.
Muutoksilla sallittaisiin poliisin aluksien poiketa lain vaatimuksista, kun se on tarpeen niiden rakenteen tai toiminnan erikoisluonteen vuoksi. Vastaava poikkeus on jo olemassa Rajavartiolaitoksen ja Puolustusvoimien aluksille.
Muutoksilla saatettaisiin voimaan Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä sovittua sääntelyä
Muutoksilla hyväksyttäisiin ja saatettaisiin voimaan aluskierrätystä koskeva Hongkongin yleissopimus. Suomessa sovelletaan jo EU:n aluskierrätysasetusta, joten yleissopimuksen voimaansaattamisen vaikutukset Suomessa ovat vähäiset. Yleissopimus tulee kansainvälisesti voimaan 26.6.2025.
Lisäksi esitetään, että Suomi sitoutuisi alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä tehdyn MARPOL-yleissopimuksen muutoksiin, jotka koskevat muun muassa alusten hiili-intensiteettiä ja velvoitetta pitää jätepäiväkirjaa. MARPOL-yleissopimuksen hiili-intensiteettivaatimukset ja olemassa olevia aluksia koskevat energiavaatimukset alkavat koskea suomalaisaluksia. Velvoite pitää jätepäiväkirjaa laajenee koskemaan vähintään 100 bruttotonnin aluksia, kun velvoite tällä hetkellä koskee vähintään 400 bruttotonnin aluksia.
Muutoksilla myös hyväksyttäisiin jätteen laskemista mereen koskeva Lontoon pöytäkirjan muutos, jolla kielletään viemäriliejun laskeminen mereen.
Mitä seuraavaksi?
Lausuntoja voi antaa 20.6.2024 asti. Lausuntoja voivat antaa kaikki organisaatiot ja kansalaiset osoitteessa www.lausuntopalvelu.fi.
Lausuntokierroksen jälkeen valmistelu jatkuu virkatyönä. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2024.
Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Laura Sarlin, p. 0295 342 063, [email protected]
Valtioneuvoston hankeikkuna: Merenkulun ympäristönsuojelulain muutokset