Mereltä maalle ja takaisin

Kirjoitus on osa #womenintech-blogisarjaa.

Matemaattiset aineet olivat minulle aika helppoja koulussa ja Teknillinen Korkeakoulu oli yksi luonteva vaihtoehto, kun lukiolaisena pohdin, minne pyrkisin opiskelemaan. Kuvaamataito oli yksi suosikkiaineistani ja Taideteollinen Korkeakoulu olikin harkinnassa yhtenä vaihtoehtona.

Myös eläimet ovat olleet minulle aina tärkeitä ja eläinlääkärin ammattikin oli pohdinnassa jossain vaiheessa. En osaa sanoa, mikä lopulta ratkaisi sen, että päätin pyrkiä Teknilliseen Korkeakouluun Otaniemeen. Mutta hetkeäkään en ole katunut.

Lapsuuteni kesät vietin Kotkan saaristossa mökillämme. Ajelin nuorena tyttönä pienellä perämoottoriveneellämme kiertelemässä luotoja ja pyydystämässä laivojen aaltoja. Merikartat tulivat tutuiksi jo silloin isän opastuksella.

Rakkauteni mereen luotsasi minut toisen opiskeluvuoden jälkeen Merenkulkulaitokseen kesätöihin. Ja sille tielle jäin. Sain olla mukana tekemässä merikartoituksen digitaalista murrosta jo 1990-luvun loppupuolella.

Mieleenpainuvimpia kokemuksia urani alkuajoilta on ne päivät, jolloin olin Silja Serenaden komentosillalla testaamassa ensimmäisiä virallisia elektronisia merikarttoja. Silloiselle aluksen päällikölle uudet teknologiat olivat poikkeuksellisen helppoja ja mielenkiintoisia.

Hänen ja Nesteen tankkialus Masteran silloisen päällikön palaute ja näkemykset olivat kullan arvoisia. Opin heiltä myös valtavasti merenkulusta ja navigoinnista. Eikä heillä ollut mitään ihmeteltävää siinä, että nuorena diplomi-insinöörinaisena osasin elektronisten merikarttojen maailman läpikotaisin.

Aika nopeasti, noin kolmekymppisenä minut nimitettiin Merikartoitustoimialan johtajaksi ja Merenkulkulaitoksen johtoryhmän jäseneksi.

Merikartoitustoimialalla työskenteli parisataa merikartoituksen ammattilaista piirtäjistä merikapteeneihin ja vastuullani oli viisi merenmittausalusta miehistöineen. Voin kuvitella, että nimitykseni aiheutti paljon supinaa ja ihmetystä, koska taisin olla ensimmäinen nainen ja nuorin toimialajohtaja Merenkulkulaitoksessa. Aika pian arki lähti kuitenkin sujumaan, toimintaa uudistettiin ja henkilöstön työtyytyväisyyskin alkoi parantua vauhdilla.

Jälkikäteen olen miettinyt, mikä teki sen, että en muista olleeni hetkeäkään epävarma siitä, onnistunko. Varmaankin kotoa saatu hyvä itsetunto ja malli siitä, että kun parhaansa tekee, se riittää. Varmasti myös silloisen esimieheni luottamuksella ja tuella oli merkittävä rooli.

Merenkulkulaitoksesta siirryin Liikenneviraston kehitysjohtajaksi ja vuoden kuluttua ylijohtajaksi. Liikenneviraston vuosina pääsin tutustumaan myös muihin liikennemuotoihin ja tekemään yhteistyötä laajan ammattilaisjoukon kanssa älyliikenteen asiantuntijoista liikennepäivystäjiin ja rautatieliikenteen turvallisuusasiantuntijoihin.

Noin viisi vuotta sitten, aloittaessani nykyisessä työssäni Suomen Varustamoissa, palasin taas kokonaan merenkulun kiehtovaan maailmaan. Alan valtavan nopea uudistuminen ja matka kohti hiilineutraalia merenkulkua tekee alasta entistäkin mielenkiintoisemman.

Koko urani ajan kansainvälinen yhteistyö on ollut keskeinen osa työtäni. 2000-luvun alkupuolella, aloittaessani Merikartoitustoimialan johtajana muistan muutamia kertoja, jolloin huomasin ikäni ja sukupuoleni herättävän ihmetystä muutoin hyvin miehisessä maailmassa. Mutta oli erilaisuudesta hyötyäkin – alkuihmetyksen jälkeen minut muistettiin ympäri maailman ja minua kuunneltiin.

Olen valtavan kiitollinen todella mielenkiintoisista tehtävistä, kaikista kokemuksista vuosien varrella ja suuresta määrästä mahtavia työkavereita ja yhteistyötahoja, joiden kanssa saan ja olen saanut tehdä töitä. Voin erittäin lämpimästi suositella sekä teknistä- että merenkulkualaa kaikille nuorille uravalintaansa harkitseville - supermielenkiintoisia asioita ja upeita ammattilaisia työkavereina!

Tiina Tuurnala
Kirjoittaja on Suomen Varustamot Ry:n toimitusjohtaja.