Maapallon havainnointi satelliiteilla luo tutkimuksen siivittämänä uusia palveluita
Kirjoitus on osa #womenintech-blogisarjaa.
Aloitin ensimmäisen luokan samaan aikaan, kun uusi villitys oli vallannut Suomen, ja matematiikantunnit täyttyivät alkioilla, unioneilla ja tyhjillä joukoilla. Vaikka joukko-oppia paljon parjattiinkin, minulle se avautui kiehtovana ja kauniina abstraktina maailmana, jonne saattoi rauhassa uppoutua.
Olikin itsestään selvää, että päädyin Helsingin yliopistolle matematiikan laitokselle. Vahvan luonnontieteiden arvostuksen olin saanut jo kotoa, mutta uusi aluevaltaus oli tietojenkäsittelytiede.
Voi sitä jännitystä, kun ilmoittauduin yliopiston Ohjelmointi-1 -kurssille, enhän ollut aiemmin koskenutkaan tietokoneeseen. Oli silmiä avaavaa tajuta, minkälaiset mahdollisuudet loogisten määritelmien ja sääntöjen koodaaminen mahdollisti. Haastavaa fysiikan ongelma voitiinkin lähestyä suoraviivaisesti tietokonesimulaatioin!
Varsinainen onnenpotku opiskelu- ja työuralleni olikin 90-luvun alussa saamani kesätyö Ilmatieteen laitokselta. Tehtävänäni oli kehittää laskennallisia menetelmiä suunnitteilla olevan GOMOS-satelliittimittalaitteen tulkintaan.
Työssä pääsin yhdistämään mielenkiintoisella tavalla matematiikkaa, fysiikkaa ja ohjelmointia – kaikkea mistä pidin. Matemaattisesta näkökulmasta katsottuna satelliittihavaintojen tulkinta edellyttää inversio-ongelman ratkaisemista eli käytännössä samanlaisia laskennallisia tekniikoita kuin esimerkiksi lääketieteellisessä kuvantamisessa.
Kaukokartoitushuumaa
Kesätyö vaihtui osa-aikaiseksi työksi ja lopulta vakituiseksi työksi. Euroopan avaruusjärjestön Envisat-satelliitin ja sen kyydissä olevan GOMOS-mittalaitteen parissa menikin sitten pidempään kuin olisin arvannut. Koin olevani etuoikeutettu, kun pääsin nuorena opiskelijana mukaan siihen huumaan, jolla Euroopassa rakennettiin suurta ympäristösatelliittia. Eurooppaan kasvoi Envisatin myötä vuosituhannen vaihteessa kokonainen sukupolvi tutkijoita, joilla oli mahdollisuus hyödyntää ensimmäistä kertaa globaaleja satelliittihavaintoja.
Niissä piireissä meidän neljästä nuoresta naistutkijanalusta koostuva ryhmämme oli suuri ihmetyksen aihe. Yllättävintä tilanteessa on kuitenkin mielestäni se, että edelleenkään, toisin kuin meillä, moniin eurooppalaisiin ryhmiin ei tunnu löytyvän naistutkijoita. Onneksi poikkeuksia kuitenkin on ja tällä hetkellä meitä on kolme naista vetämässä OMI-mittalaitteen tutkimustiimiä Nasan ilmakehäsatelliitissa.
Tiedän omalta uraltani useamman kannustavan esimiehen, ohjaajan ja kollegan, joiden rooli on ollut uralleni tärkeä. Heidän ansiostaan olen päässyt moniin mielenkiintoisiin työtehtäviin ja kansainvälisiin asiantutijaryhmiin. Kenties myös oma aktiivisuuteni hakea heiltä tukea sekä sparrausapua suunnitelmien ja ideoiden testaamiseen on myös osaltaan auttanut asiassa.
Eurooppa edelläkävijänä
Nyt olemme siirtyneet monien kaukokartoitushavaintojen osalta jo operatiiviseen vaiheeseen. Euroopasta on tullut kaukokartoituksen edelläkävijä. EU:n Copernicus-ohjelma ja ESA:n rakentamat Sentinel-satelliitit takaavat jatkuvat mittaukset kaikkien käyttöön niin maan pinnan, merien kuin ilmakehänkin ominaisuuksista.
On ollut mielenkiintoista nähdä, miten tutkimussatelliitit uraauurtavin mittauksin luovat pohjan operatiivisille satelliiteille ja monille palveluille, joita ilman yhteiskuntamme ei enää tulisi toimeen. Samalla seuraan innostuneena alan kehitystä aprikoiden, minkä suuren tutkimuskysymyksen voisimme seuraavaksi ratkaista kaukokartoitushavaintojen avulla.
Ollessani koulussa yhdeksännellä luokalla kirjoitin äidinkielen aineen otsikolla ”Tuhlaammeko avaruuteen?” Nuoruuden itsevarmuudella julistin silloin, että tutkimukseen panostaminen kannattaa ehdottomasti ja että ihmiskunnan uteliaisuutta ei pysty millään hillitsemään.
Enpä olisi silloin arvannut, että pääsen myös itse osallistumaan uskomattoman mielenkiintoisiin avaruushankkeisiin, kaukokartoitustutkimukseen, parantamaan satelliittimittausten tulkintaa algoritmein ja kehittämään datasta palveluita yhteiskunnalle!
Johanna Tamminen
Kirjoittaja on tutkimusprofessori ja Kaukokartoitustutkimusyksikön päällikkö Ilmatieteen laitoksella
