Lentorata-hanketta viedään eteenpäin hallitusohjelman mukaisesti

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 18.9.2023 12.03
Tiedote
Juna ilmakuvassa metsän keskellä
Juna ilmakuvassa metsän keskellä (Kuva: Shutterstock/LVM)

Suomen valtio, edustajanaan liikenne- ja viestintäministeriö ja yhteistyössä valtiovarainministeriön kanssa käynnistävät neuvottelut Suomi-rata Oy:n nykyisten osakkaiden kanssa yhtiön tarkoituksen muuttamiseksi kattamaan vain Lentoradan suunnittelun. Samalla yhtiön nimi muutettaisiin Lentorata Oy:ksi. Lisäksi neuvotellaan muista tämän edellyttämistä muutoksista osakassopimukseen sekä yhtiöjärjestykseen.

Yhtiön tehtävänä olisi Pasilan ja Keravan välisen Lentoradan suunnittelu rakentamisvalmiuteen asti. Yhtiö voisi tämän lisäksi tehdä tai teettää selvityksiä hyötyjen, haittojen ja muiden vaikutusten tunnistamiseksi Lentoradan toteuttamispäätöksen valmistelemiseksi. Nämä selvitykset voisivat sisältää sääntelyn vähimmäisvaatimukset täyttävää ratasuunnitelmaa pidemmälle meneviä selvityksiä ja tutkimuksia luotettavamman rakentamisvaihetta koskevan kustannus- ja vaikutusarvioinnin saamiseksi. 

Suomi-rata Oy on joulukuussa 2020 perustettu hankeyhtiö, jonka tehtävänä on Helsingin ja Tampereen väliseen Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta kulkevaan raideyhteyteen liittyvä raideliikenneinfrastruktuurin suunnittelu rakentamisvalmiuteen asti.  Hankekokonaisuuteen kuuluu nk. Lentorata, jonka suunnitteluun myönnettiin kesäkuussa 2023 Verkkojen Eurooppa –välineen (Connecting Europe Facility, CEF) rahoitusta 2,75 miljoonaa euroa. Suomen valtion osuus yhtiössä on 51 prosenttia. Yhtiössä ovat osakkaina lisäksi Finavia Oyj, Helsinki, Tampere, Vantaa, Hämeenlinna, Janakkala, Riihimäki, Lahti, Akaa, Jyväskylä, Oulu, Pori, Seinäjoki, Vaasa, Kangasala, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Ylöjärvi, Kokkola ja Parkano.

Mitä seuraavaksi? 

Lentorata-hanketta viedään eteenpäin hallitusohjelman mukaisesti. Muilta osin Suomi-radan suunnittelutyö keskeytettäisiin. Talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi 12.9.2023 liikenne- ja viestintäministeriön esitystä valtion etenemiseksi asiassa. 

Lisätietoja:

neuvotteleva virkamies Altti Iiskola, p. 0295 342 076, altti.iiskola(at)gov.fi

Kestävä julkinen talous Orpon hallitusohjelma