Lausuntoyhteenveto: Mediatuki tarpeellinen väline yhteiskunnallisesti tärkeän tiedonvälityksen ja monimuotoisen uutismedian tukemiseen

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 15.3.2023 14.00
Tiedote
Sanomalehtiä telineessä. (Kuva: Anna Malygina / Shutterstock)
Sanomalehtiä telineessä. (Kuva: Anna Malygina / Shutterstock)

Liikenne- ja viestintäministeriö pyysi 8.2.-3.3.2023 lausuntoja valtioneuvoston asetusluonnoksesta valtionavustukseksi tiedonvälityksen ja uutismedioiden tukemiseen vuonna 2023. Lausuntoja saatiin 29 kappaletta.

Valtioneuvoston asetuksella ehdotetaan myönnettäväksi kertaluontoisesti harkinnanvaraista valtionavustusta tiedonvälityksen ja uutismedioiden tukemiseen. Avustusta myöntäisi Liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Vuoden 2023 ensimmäisessä lisätalousarvioesityksessä avustukselle on varattu yhteensä 7 miljoonaa euroa.

Valtionavustuksen tavoitteena on tukea kattavaa ja yhteiskunnallisesti tärkeää tiedonvälitystä sekä monipuolista ja monimuotoista uutistoimintaa. Valtakunnallisen median lisäksi tavoitteena on varmistaa riittävä alueellisella ja paikallisella tasolla toteutuva tiedonvälitys sekä pyrkiä välttämään uutiserämaiden syntyminen.

Lausunnoissa mediatukea pidetiin tarpeellisena

Valtaosassa lausuntoja valtioneuvoston asetusluonnosta ja sen tavoitteita pidettiin kannatettavina. Lausuntojen mukaan valtionavustus olisi osaltaan varmistamassa kattavan tiedonvälityksen ja demokratian toteutumista. Monien lausuntojen mukaan valtionavustuksella olisi myös sananvapautta edistävä vaikutus.

Monissa lausunnoissa media-alan tukea pidettiin tarpeellisena alan toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten vuoksi. Erityisesti lausunnoissa nousivat esiin muutokset turvallisuuspoliittisessa ympäristössä, pandemian vaikutukset sekä paperin ja sanomalehtien jakelun hintojen raju nousu. Media-alan muuttuneiden ansaintamallien vuoksi erityisesti alan digitalisaation tukemista pidettiin tärkeänä.

Useissa lausunnoissa toivottiin media-alalle kertaluontoisen valtionavustuksen sijaan pysyvämpää avustusmallia. Osassa lausunnoista toivottiin median avustusmallia, joka voitaisiin ottaa nopeasti käyttöön häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.

Monissa lausunnoissa kiinnitettiin huomiota eri medioiden väliseen tasapuoliseen kohteluun. Lausunnoissa esimerkiksi toivottiin, että valtionavustus olisi printtimedian lisäksi myös sähköisten viestinten haettavissa. Useissa lausunnoissa korostettiin erityisesti pienten lehtitoimijoiden ja paikallismedioiden tärkeyttä.

Useassa lausunnossa pidettiin hyvänä, että valtionavustus kohdistuu juuri palkkoihin ja freelance-palkkioihin.

Lausunnoissa ehdotetun avustusmallin suurimpana ongelmana nähtiin 200 000 euron yrityskohtainen raja, joka on seurausta EU:n de minimis -asetuksen mukaisesta sääntelystä. Lausuntojen mukaan tällä mallilla valtionavustus jakautuisi epätasaisesti eri paikallislehtien kesken riippuen niiden omistusrakenteista. Lausunnoissa nähtiin pienten lehtikustantajayhtiöiden hyötyvän mallista suurempia konserneja enemmän.

Mitä seuraavaksi?

Liikenne- ja viestintäministeriö jatkaa valtioneuvoston asetuksen valmistelua virkatyönä. Asetuksen on tarkoitus tulla voimaan huhtikuussa 2023.

Lisätietoja

ylitarkastaja Fanni Thessler, p. 050 353 5515, fanni.thessler(at)gov.fi

erityisasiantuntija Sara Vänttinen, p. 050 473 0277, sara.vanttinen(at)gov.fi