Laajakaistatukilakiin EU:n edellyttämiä muutoksia – lausuntoja pyydetään laki- ja asetusluonnoksista

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 14.9.2021 17.55 | Julkaistu suomeksi 20.9.2021 klo 17.28
Tiedote

Laajakaistarakentamisen tukea koskevaan lakiin tehdään muutoksia, jotta se on jatkossakin Euroopan unionin valtiontukisääntöjen mukainen. Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esityksestä ja valtioneuvoston asetuksesta 27. syyskuuta 2021 mennessä.

Nykyiseen lakiin sovelletaan EU:n yleistä ryhmäpoikkeusasetusta, jossa säädetään muun muassa siitä, millä edellytyksillä laajakaistainfrastruktuuria voidaan tukea. Asetusmuutokset tulivat voimaan 3.8.2021.

Aiemmasta poiketen asetuksessa on erilliset vaatimuksensa kiinteän ja langattoman verkon tukemiselle. Myös tukikelpoisten nopeiden viestintäyhteyksien vähimmäisnopeusvaatimukset ovat nousseet. Lisäksi asetuksessa on aiempaa yksityiskohtaisemmat säännökset muun muassa suunnitellun hankealueen kartoituksesta, julkisesta kuulemisesta ja kilpailuvaikutusten arvioinnista.

Vuoden alussa voimaan tulleesta kansallisesta laajakaistatukiohjelmasta poiketen päivitetyssä ohjelmassa ei voitaisi tukea enää 5G-verkkojen langattomien liittymien rakentamista. Ryhmäpoikkeusasetuksen mukaan 5G-verkkoja ei voida tukea alueella, joilla on jo 4G- tai 5G-verkkoja. Suomessa 4G-verkkojen peitto kattaa 99,9 prosenttia väestöstä.

Laki laajakaistarakentamisen tuesta tuli voimaan 1.1.2021 ja sen nojalla annettu asetus 15.3.2021. Tukiohjelma on suunnattu alueille, joille kaupallista laajakaistaa ei ole tulossa ennen vuotta 2025. Tavoitteena on saada 10 000 uutta kotitaloutta nopeiden laajakaistayhteyksien piiriin. Laajakaistatukea varten on varattu valtion budjetissa vuonna 2021 viisi miljoonaa euroa. Lisäksi Suomi on hakenut EU:n elpymisvälineestä laajakaistan tukemiseen 50 miljoonaa euroa, jolla täydennettäisiin kansallista laajakaistatukiohjelmaa vuodesta 2022 alkaen.

Maakunnan liitot järjestävät hankealueiden kilpailutukset, joiden perusteella verkon rakentajat valitaan. Kilpailutuksessa valituksi tullut verkon rakentaja voi hakea tukea Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta. Liikenne- ja viestintävirasto valmistelee parhaillaan suunnitelluista hankealueista markkina-analyysejä, joiden valmistuttua kilpailutukset voidaan aloittaa.

Mitä seuraavaksi?

Laki- ja asetusluonnokset ovat lausunnoilla 27. syyskuuta 2021 asti. Lausuntopyynnöt on julkaistu osoitteessa www.lausuntopalvelu.fi. Lausuntoja voivat antaa kaikki organisaatiot ja kansalaiset netissä tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected].

Laajakaistaohjelmalle haetun elpymisvälineen rahoituksen takia laki käsitellään budjettilakina, minkä vuoksi hallituksen esitys on saatava eduskunnan käsittelyyn viimeistään lokakuun lopussa 2021. Vuoden 2022 talousarvioesityksessä laajakaistatukiohjelmalle esitetään 15 miljoonan euron määrärahaa.

EU:n valtiontukisääntelyn vaatimat muutokset on saatettava voimaan viimeistään 3.2.2022.

Lisätietoja:

yksikön johtaja Maija Ahokas, p. 0295 342 390, maija.ahokas(at)gov.fi, Twitter @mmaija

erityisasiantuntija Aino Koskinen, p. 0295 342 224, aino.koskinen(at)gov.fi