Kotimaisten tv-ohjelmien osuus jatkoi laskuaan
Pohjoisamerikkalaisten televisio-ohjelmien osuus kasvoi viime vuonna, kun taas kotimaisten ohjelmien määrä väheni entisestään, selviää liikenne- ja viestintäministeriön teettämästä selvityksestä. Pohjoisamerikkalaisten televisio-ohjelmien osuus valtakunnallisten ilmaiskanavien tarjonnasta oli 45 % kotimaisten ohjelmien osuuden jäädessä 32 prosenttiin.
Myös pohjoismaisten (4 %) ja muualla Euroopassa tuotettujen ohjelmien (16 %) osuudet pienenivät.
Suomalainen televisiotarjonta 2013 -raportin mukaan kotimaisia ohjelmia esitettiin aikaisempien vuosien tapaan paljon Ylen kanavilla. Kaupallisista kanavista taas ainoastaan MTV3 ja Kutonen esittivät enemmän kotimaista ohjelmistoa kuin pohjoisamerikkalaista tuotantoa.
Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurun mukaan kotimainen tuotanto on tästä huolimatta edelleen tärkeä osa suomalaista televisiotarjontaa.
- Esimerkiksi Ylen ohjelmistosta yli puolet on kotimaista, mikä osaltaan turvaa monipuolisen ja laadukkaan televisiotarjonnan myös jatkossa.
Jatkossa tarjontaan vaikuttaa myös vastaanottimien tekniikan uudistuminen. Televisiolähetyksissä on tarkoitus siirtyä vaiheittain vuosien 2017-2026 aikana teräväpiirtolähetyksiin ja teräväpiirtokuvaa vastaanottaviin laitteisiin.
- Uusi tekniikka kasvattaa televisiokanavien määrää ja laajentaa teräväpiirtolähetysten tarjontaa, sanoo ministeri Kiuru.
Tosi-tv entistä suositumpi
Suurimmat yksittäiset ohjelmaluokat vuonna 2013 olivat tositelevisio ja ulkomainen fiktio. Kummankin ohjelmatyypin osuus kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna. Tosi-tv:n osuus kaikista maksuttomilla kanavilla esitetyistä ohjelmista nousi noin viidenneksestä lähes neljännekseen. Ulkomainen fiktio kasvatti osuuttaan muutamalla prosenttiyksiköllä 21 prosenttiin.
Kolmanneksi suurin ohjelmaluokka oli edellisvuotiseen tapaan viihde ja kevyt musiikki (10 %), mutta sen osuus laski edellisestä vuodesta neljä prosenttiyksikköä. Myös asia- (9 %) ja ajankohtaisohjelmien (3 %) osuudet laskivat hieman, samoin kuin kotimaisen fiktion osuus (1 %).
Muiden ohjelmaluokkien eli elokuvien (9 %), lifestyle-ohjelmien (9 %), lastenohjelmien (5 %), uutisten (3 %), kulttuuriohjelmien (2 %) ja urheilun (2 %) osuudet kokonaistarjonnasta säilyivät jotakuinkin ennallaan.
Ohjelmatyyppien perusteella arvioituna tarjonta oli monipuolisinta Yle TV2:lla, MTV3:lla ja Yle Femillä. Julkisen palvelun kanavien tarjonta oli kokonaisuutena arvioiden erittäin monipuolista.
Vuoden 2013 kolmentoista tv-kanavan ohjelmatarjonta oli keskimäärin 1429 tuntia viikossa eli yli 204 tuntia vuorokaudessa. Tarjonta kasvoi edelliseen vuoteen nähden 75 viikkotunnilla.
Suomalainen televisiotarjonta 2013 on liikenne- ja viestintäministeriön teettämä selvitys, jonka tarkoituksena on antaa määrällinen yleiskuva suomalaisten maksuttomien kanavien ohjelmistoista ja kokonaistarjonnasta. Raportissa tutkittiin valtakunnallisia maksuttomia kanavia.
Mukana tarkastelussa olevia kanavia ovat Yle TV1, Yle TV2, Yle Fem, Yle Teema, MTV3, Sub, AVA, Nelonen, JIM, Liv, Kutonen, TV5 ja FOX.
Suomalainen televisiotarjonta 2013. Raportti (LVM:n julkaisuja 19/2014) on luettavissa liikenne- ja viestintäministeriön verkkopalvelussa osoitteessa www.lvm.fi.
Lisätietoja
Akatemiatutkija Juha Herkman, Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos, puh. 0294 12 4840, [email protected]
Neuvotteleva virkamies Sini Wirén, liikenne- ja viestintäministeriö, p. 0295 34 2532
Suomalainen televisiotarjonta 2013 (LVM:n julkaisuja 19/2014)
HDTV-opas - Teräväpiirron ABC