Kolmas teollinen vallankumous on robottien

Julkaisuajankohta 25.5.2015 11.29
Kolumni
Liikenteen automatisaatio on jo nyt todellisuutta. Autopilotit ohjaavat lentokoneita, autojen kaistavahdit ja parkkitoiminnot yleistyvät, junien ohjausjärjestelmät automatisoituvat ja työkoneet satamissa, kaivoksilla ja metsissä muuttuvat yhä älykkäämmiksi. Kyse ei ole uudesta ilmiöstä vaan asteittain tapahtuvasta kehityksestä, joka juuri nyt etenee vauhdikkaasti.

Robotisaatio on osa yleistä digitalisaatiokehitystä. Se on kolmas teollinen vallankumous, joka etenee vääjäämättä. Robotisaatio tekee näkyväksi digitaalisaation luovan tuhon eli työpaikkojen muuttumisen: nykyiset työpaikat katoavat ja uusia tulee tilalle. Tämäkään ei ole uutta, sillä nykyisistä työpaikoista suurinta osaa ei ollut olemassa 1900-luvun alkupuolella. Ilmiö on haastava siksi, että digitalisaatio itsessään tapahtuu huomattavasti nopeammin kuin teollisen vallankumouksen aikaisemmat vaiheet.

Digitalisaatio ja robotisaatio ovat väistämättömiä. Ainoa asia, jonka voimme valita on se, syntyvätkö innovaatiot ja työpaikat tänne Suomeen, vai olemmeko me niitä maita, joihin uudet asiat tuodaan vientituotteina.

Kyse ei useinkaan ole kokonaan uusista ja ennen tuntemattomista innovaatioista, vaan tavasta tehdä tuttua liiketoimintaa uudella tavalla. Toimintatapojen muuttaminen on haaste, johon jokaisen elinkeinoelämän toimialan ja yrityksen tulisi herätä viimeistään nyt.

Digitalisaation kulmakiviä ovat mobiliteetti, pilvipalvelut, suurten tietomassojen käsittely, esineiden internet ja robotisaatio. Näistä osa-alueista meillä on perinteisesti ollut huippuosaamista mobiliteetissa. Myös suurten tietomassojen käsittelyssä olemme maailman kärkikastia. Toisin on robotisaation kohdalla. Monissa muissa maissa ryhdyttiin innovoimaan samaan aikaan, kun Suomessa ilmiötä pidettiin vielä science fictionina.

Liikenne- ja viestintäministeriössä liikenteen automatisaation merkitys on tunnistettu selkeästi ja se nähdään keskeisenä työkaluna toteuttaa Liikenne palveluna –konseptia (MaaS). Halu nostaa Suomi liikenteen automatisaatiokehityksen kärkimaiden joukkoon on kova.

Suomella muutamia valttikortteja, joiden varaan menestystä voidaan rakentaa: meillä on korkeatasoista osaamista ohjelmistoista, sensoriteknologiasta, kartoista ja tietoliikenteestä, tietoliikenneverkot ovat tasokkaat ja Suomi on monelle kansainväliselle yritykselle tuttu autojen talvitestausmaa. Myös lainsäädäntö mahdollistaa hyvinkin pitkälle kehittyneiden automaattiajoneuvojen ja -alusten testaamisen.

Liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan liikenteen älykkään automatisaation edistämissuunnitelmaa. Tavoitteena on viimeistellä suunnitelma alkukesän aikana. Sen pääpaino tulee olemaan konkreettisissa toimenpiteissä, joiden avulla mahdollisuuksista pyritään tekemään todellisuutta.

Tässä työssä tarvitaan pienen maan kykyä tehdä yhteistyötä yli kaikkien mahdollisten siilorajojen, ja erityisesti julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Vähimmillään tämä johtaa antoisiin keskusteluihin, mutta parhaimmillaan voi syntyä jotain, joka voi aidosti muuttaa maailmaa.

Kirjoittaja on liikenne- ja viestintäministeriön Liikenteen turvallisuus ja automatisaatio –yksikön johtaja.
2015 Blogit Blogit 2015 automaatio automatisaatio digitalisaatio liikenne liikenne palveluna liikennepolitiikka