Kansliapäällikkö Pursiaisen kolumni: Liikennepolitiikan sidonnaisuudet muualla kuin maankäytössä

Kansliapäällikkö Harri Pursiainen pohtii liikennepolitiikan yhteyksiä muihin politiikan lohkoihin kolumnissaan Kauppalehdessä 8. syyskuuta.

Taas kerran vaalien alla ideoidaan rakennetun ympäristön ministeriötä, joka yhdistäisi liikenne- ja maankäyttöpolitiikan. Aika on ajanut kuitenkin ajatuksen ohi, vaikka sitä hoputtavat erilaiset etujärjestöt ja poliitikot.

Maahan 1900-luvulla rakennettu väyläverkko ei enää juuri laajene. Väylänpidon iso haaste on estää verkon rappio kroonisen niukalla rahalla, ei rahoituksen löytäminen suurinvestointeihin.

Väylähankkeet eivät ole enää hyvinvointivaltion ydinasioita - eivät edes työllisyyssyistä. Hankkeisiin käytetään vajaa kolmannes valtion liikenneresursseista, mutta silti ne varastavat median ja politiikan huomion. Vääristynyt huomio harhauttaa näkemään liikennejärjestelmän ensisijaisesti maankäyttöasiana.

Maankäytöllä ja liikenteellä on toki yhteys. Se nähdään esimerkiksi valtion vaatiessa kunnilta asuntojen rakentamista länsimetron tuen ehtona. Tällainen valtion ja kuntien sopimushan saatiin myös aikaan. Siinä on kyse kuitenkin enemmän talouden dynamiikasta ja halusta kiihdyttää talouskasvua.

Tiivis kaupunki vähentää liikennettä ja väyläinvestointien tarvetta. Rakennustyömailla liikenteen dynamiikka ei kuitenkaan pesi. Sitä luovat uusi teknologia, uudet käyttövoimat ja ihmisten muuttuva käyttäytyminen.

Älyteknologia, sähköautot, automatisaatio, jakamistalouden uudet tuulet ja muut isot ilmiöt saavat liikenteen käymistilaan. Suomessa se hoksattiin varhain. Jo kolmas hallitus ajaa uutta liikennepolitiikkaa.

Painopiste on siirtynyt bitumista bitteihin meillä ja muuallakin Euroopassa. Liikenne on palvelu, joka vie ihmiset ja tavarat tehokkaasti perille. Väylähankkeet ovat vain yksi liikennepolitiikan monista keinoista, ja kalleutensa takia se on myös tavallaan viimeinen vaihtoehto.

2000-luvulla liikenteen tärkein kumppani ei ole maankäyttö. Sen kytkös on vahvempi muun muassa elinkeinopolitiikkaan ja energiapolitiikkaan, kaikkein vahvin kytkös sillä on digitaalitalouteen.

Toisiinsa integroituvien liikenne- ja viestintäpolitiikan liitto edistää liikenteen uusia ratkaisuja. Elinkeinopolitiikan tiivis kytkös syntyy puolestaan jo siitä, että liikenne-markkinoiden sääntely ja kilpailu ovat suuria haasteita julkisten resurssien ehtyessä.

Energiapolitiikka ja liikennepolitiikka kietoutuvat toisiinsa taas siksi, että liikenne kuluttaa viidenneksen kaikesta energiasta. Liikennepolitiikan sidonnaisuudet osoittavat aivan muihin suuntiin kuin maankäyttöön.

Organisaatioleikit johtavat ajatukset harhaan. Hallinnonalojen rajan poistaminen synnyttää uusia toisaalle. Kaikkien ministeriöiden saumatonta yhteistyötä pitää lisätä, mutta sitä uuden ministeriön kokoaminen ei tue.

Liikenteen ja maankäytön hallinnollinen naittaminen olisi liikennepolitiikassa paluuta menneisyyteen. Missään muuallakaan ei sitä ole suunnitteilla.