Internetin osoitteisto muutosten tuulissa

Julkaisuajankohta 14.6.2016 7.37
Kolumni
Verkkotunnusten hallinnoinnissa tapahtuu kansainvälisiä ja kansallisia mullistuksia. Kesällä internetin tunnisteita hallinnoiva ICANN järjestää Helsingissä kokouksen, johon odotetaan yli tuhatta kansainvälistä vierasta.  Syksyllä taas suomalaiset fi-verkkotunnukset siirtyvät välittäjämalli in. Muutoksen jälkeen kaikki verkkotunnukseen liittyvät palvelut ovat saatavilla yhdeltä luukulta.
Finlandia talolla 27. - 30.6.2016 järjestettävässä ICANN-kokouksessa käsiteltävät asiat ovat historiallisia. Internetin osoitteisto on alkuperänsä johdosta ollut näihin päiviin saakka Yhdysvaltojen valvonnassa. Kansainvälisen painostuksen seurauksena hallintaa ollaan siirtämässä kansainväliselle monitoimijayhteisölle.

Uutta hallintomallia on työstetty lähes kahden vuoden ajan. Päätöstä siirron toteuttamisesta odotetaan Yhdysvaltojen hallitukselta kesällä - juuri ICANNin kokouksen aikoihin.

Suomalaisten näkökulmasta tarkasteltuna merkittävämpi mullistus tapahtuu kotimaisten fi-verkkotunnusten puolella. Tietoyhteiskuntakaaren 5.9.2016 voimaan tulevat uudet verkkotunnuspykälät muuttavat merkittävästi suomalaisten verkkotunnusten myöntämistä ja hakemista.

Muutoksen myötä asiakas asioi pelkästään verkkotunnusvälittäjien kanssa saaden kaikki haluamansa palvelut omalta välittäjältään. Verkkotunnuksen hakijalle asetetut vaatimukset poistuvat kokonaan ja jatkossa kuka tahansa ja mistä tahansa voi hankkia oman fi-verkkotunnuksensa. Myös vaatimukset pakollisista nimipalvelimista poistuvat ja verkkotunnusten ammattimainen jälleenmyynti sallitaan.

Muutoksen myötä vapautuu myös haettavaksi sellaisia tunnuksia, joita ei ole ennen voinut hakea. Tällaisia ovat esimerkiksi muiden ylimmän tason tunnusten nimet kuten se.fi ja com.fi. Tunnukset myönnetään tuttuun tapaan first-come, first-served -periaatteella.

Fi-verkkotunnustoiminnan muutokset voivat kuulostaa poikkeuksellisilta, mutta kansainvälisesti vertailtuna ne eivät sitä kuitenkaan ole. Kaikkien edellä mainittujen muutosten tarkoituksena on saattaa toiminta yhdenmukaiseksi muualla maailmassa vakiintuneen toimintatavan kanssa luopumalla raskaiksi muodostuneista kotimaisista erityispiirteistä.

Kansainvälistymisestä huolimatta fi-verkkotunnus säilyy edelleen kotimaisena, turvallisena ja luotettavana verkko-osoitteena kaikille suomalaisille. Sääntelyn merkittävä keveneminen on norminpurkua parhaimmillaan ja tehtävät muutokset mahdollistavat kokonaan uudenlaisen liiketoiminnan syntymisen fi-verkkotunnusten ympärille.

Jarkko Saarimäki
Kirjoittaja on Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen johtaja
2016 Blogit Blogit 2016 digitalisaatio norminpurku viestintä