Ilmastokunnianhimoa ja istumalihaksia

Julkaisuajankohta 18.6.2021 10.15
Kolumni
Eero Hokkanen
Eero Hokkanen (Kuva: LVM)

Kansainvälisen merenkulun kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä neuvoteltiin jälleen tällä viikolla kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa (International Maritime Organization). Lopputulos oli pettymys niin ilmastokriisin kuin monen eurooppalaisen valtionkin näkökulmasta.

Harvoin kansainvälisistä pöydistä kukaan lähteekään täysin tyytyväisenä. Kansainvälisiä neuvotteluja on kuitenkin jatkettava, sillä se on yleensä paljon parempi vaihtoehto kuin olla tekemättä mitään.

Kansainvälisten neuvottelujen lainalaisuuksia ja dynamiikkaa sekä valtioiden neuvottelutaktiikkaa voi olla vaikea ymmärtää, ellei niistä ole omakohtaista kokemusta. Etenkin kansallisiin neuvottelutaktiikoihin liittyy myös luottamuksellisia ja herkkiä asioita, joista on monesti mahdoton puhua neuvottelujen ollessa kesken.

Siksi haluankin jakaa muutamia huomioita nyt päättyneestä neuvottelukierroksesta Suomen ja yksittäisen virkamiehen näkökulmasta.

Ilmastokunnianhimosta ja sen puutteesta

IMO:ssa valtiot eivät tällä kertaa saavuttaneet neuvottelutulosta, joka vedenpitävästi mahdollistaisi vähintään vuodelle 2030 yhdessä asetetun päästövähennystavoitteen saavuttamisen. Neuvotteluissa päästiin oikeastaan vain puoleenväliin, kun vuosien 2027–2030 vähennysluvut jätettiin myöhemmin sovittaviksi.

Suomi kannatti muiden EU-jäsenvaltioiden tavoin vähennystasoa, jolla olisi selvästi saavutettu edes yksi IMO:n tavoitteista ja varmistettu, etteivät merenkulun kasvihuonekaasupäästöt kuluvalla vuosikymmenellä ainakaan kasva.

Tälle näkemykselle ei löytynyt maailmalta riittävästi tukea. Ei, vaikka tulimme vastaan. Ei, vaikka olimme rakentavia. Näyttää siltä, että moni valtio unohtaa yhdessä sovitut ilmastotavoitteet, kun tulee aika päättää toimista, joilla ne saavutetaan.

Ilmastokunnianhimo siis hävisi. Onko tämä kunnianhimoa kannattaneiden ja nyt jälleen kerran vähemmistöön jääneiden valtioiden vika? Ei ole.

IMO:ssa ei silti saa luovuttaa. Pian alkaa keskustelu keskipitkän ja pitkän aikavälin päästövähennyskeinoista, joiden vaikutus päästöihin on todennäköisesti paljon suurempi kuin nyt päätetyn lyhyen aikavälin keinon. Suomi ehdotti tämän alkavan työn nopeuttamiseksi ja tehostamiseksi uusia työjärjestelyjä, jotka saivat hyvän vastaanoton.

Neuvottelutaktiikasta ja keskenään ristiriitaisista tavoitteista

Niin IMO:ssa kuin kansainvälisissä neuvotteluissa ylipäänsä, esityksiä on monesti hyvä tehdä tietyllä tasolla, jotta asia etenisi ja otettaisiin huomioon edes jollain tasolla. Näin Suomi toimi neuvottelukantansa puitteissa tälläkin neuvottelukierroksella.

Esitysten tekeminen, niille tuen kerääminen ja kansallisesti tärkeiden asioiden esillä pitäminen on neuvottelutaktiikkaa, ja tärkeää pitkällä tähtäimellä, vaikka tavoitteita ei yksittäisessä kokouksessa tai neuvottelukierroksella saataisikaan täysimääräisesti läpi.

Useimmilla valtioilla on neuvotteluissa erilaisia kansallisia ja alueellisia tavoitteita, joista osa on keskenään ristiriidassa. Se on normaalia, sillä maailma ei ole mustavalkoinen. Jokaisen valtion on kansainvälisiin neuvotteluihin valmistautuessaan löydettävä jonkinlainen tasapaino ristiriitaisten neuvottelutavoitteidensa välille.

Suomelle tällainen tasapainon etsimisen paikka on yleisen ilmastokunnianhimon puolustaminen samalla, kun puolustetaan talvimerenkulun erityispiirteitä ja suhteellista kilpailukykyä. Tähän asti olemme tasapainoilleet menestyksekkäästi, eikä esittämillämme vähäisillä ja rajatuilla poikkeuksilla ole ollut merkittävää vaikutusta päästövähennysten yleiseen tasoon IMO:ssa.

Avoimuudesta

IMO:n kokoukset ovat avoimia niihin etukäteen ilmoittautuneille toimittajille. IMO on kuitenkin ohjeistanut, että kokouksista ei niiden kestäessä raportoida esimerkiksi sosiaaliseen mediaan, eikä yksittäisiä edustajia siteerata nimellä. Tämä linja on kyseenalaistettu vanhanaikaisena ja jopa salailevana.

Suomen on muiden valtioiden tavoin sitä kuitenkin noudatettava. Jos emme noudattaisi, menettäisimme luotettavuutemme ja uskottavuutemme niin kansainvälistä yhteisöä palvelevien virkailijoiden kuin muiden valtioidenkin silmissä.

Mitä sitten voimme tehdä IMO:n tai muiden YK-järjestelmän elinten päätöksenteon avoimuuden ja läpinäkyvyyden edistämiseksi? Voimme kannattaa YK-järjestelmässä hyvän hallinnon periaatteita, läpinäkyvyyttä ja avoimuutta. Näin Suomi on järjestelmällisesti toiminutkin.

Virkamiestyöstä ennen kansainvälistä kokousta, sen aikana ja jälkeen

Kansainvälisiin neuvotteluihin valmistautuminen alkaa kuukausia ennen kokousta. Kokoukseen toimitettujen esitysten lukemisen, arvioimisen ja priorisoimisen lisäksi se sisältää valtavasti yhteydenpitoa ja ajatustenvaihtoa niin kotimaassa kuin ulkomaisten kollegoiden kesken.

Suomen oman kansallisen kannanmuodostuksen jälkeen koordinoidaan EU-tasolla jäsenvaltioiden ja komission yhteiset kannat IMO-esityksiin EU:n neuvoston eli ministerineuvoston merenkulkutyöryhmässä. Tämä vaatii yleensä vähintään kaksi, yleensä useammankin pitkän kokouksen. Niiden välillä ja ennen IMO-kokousta tapahtuu myös paljon epävirallista vaikuttamista – varsinkin jos on toimittanut IMO:on asiakirjoja, kuten Suomi tällä neuvottelukierroksella oli.

Tavanomaisissa IMO-kokouksissa Lontoossa kokouspäivät venyvät monesti myöhäiseen iltaan. Ja seuraavana päivänä vääntäminen aloitetaan taas aikaisin aamusta.

Etäkokouksissa päästään toisinaan vähemmällä, mutta koko neuvotteluprosessi on haastavampi. Kokouksen seuraaminen kuulokkeet korvilla tietokoneen ruudulta vaatii istumalihasten ohella parempaa keskittymiskykyä ja tarkkuutta kuin kokoussalissa työskentely.

Kokouksen jälkeen alkaa kokousraportin kirjoittaminen, tehtyjen päätösten arviointi ja kansallinen toimeenpano. Muutokset IMO:ssa neuvoteltuihin yleissopimuksiin saatetaan Suomessa kansallisesti voimaan lailla tai asetuksella, esimerkiksi muuttamalla merenkulun ympäristönsuojelulakia. Tämä on erillinen ja monesti aikaa vievä työvaihe.

Sitten aletaan valmistautua seuraavaan kokoukseen. Taas saan tehdä parhaani Suomen erityisolosuhteiden huomioimisen varmistamiseksi, ilmastokunnianhimon puolustamiseksi, ja näiden sekä kaikkien muiden Suomen tavoitteiden ajamiseksi parhaalla mahdollisella tavalla. Se on virkani velvollisuus. Se on etuoikeus.

Eero Hokkanen
Kirjoittaja on neuvotteleva virkamies liikenne- ja viestintäministeriön ilmasto- ja ympäristöyksikössä

Twitter @eerohokkanen

2021 Blogit 2021 IMO LVM ilmasto merenkulku ympäristö