EU:ssa valmistellaan sääntelyä riippumattoman median toiminnan tueksi

Riippumaton ja moniääninen media on demokratian tukipilari. Vaikka Euroopan unionin sananvapaustilanne on edelleen globaalissa vertailussa hyvä, ovat tukipilarit alkaneet horjua myös unionin sisällä.

EU:n sananvapautta ovat ravistelleet eri jäsenmaissa toteutetut lakimuutokset ja yrityskaupat, joilla median toiminnanvapautta on kavennettu poliittisten päättäjien tai taloudellisen eliitin eduksi. Lisäksi sosiaalinen media haastaa media-alaa keräämällä suurimman siivun mainostuloista. Samalla harhatietoa ja salaliittoteorioita levitetään ennennäkemättömällä tavalla. Myös toimittajien kohtaama häirintä on viime vuosina hälyttävästi lisääntynyt jopa sananvapauden kärkimaissa.

Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ilmoitti syksyllä 2021 median vapaussäädöksestä (Media Freedom Act), jonka avulla komissio haluaa pysäyttää median toiminnanvapautta EU:ssa heikentävät kehityskulut. Komission valmisteleman ehdotuksen tavoitteena on harmonisoida jäsenmaiden media-alalle kohdistuvaa sääntelyä sisämarkkinoiden toiminnan tehostamiseksi ja median vapauden edistämiseksi.

Komission alustavat näkemykset tiedossa

Alkuvuonna järjestetyissä komission kirjallisissa kuulemisissa komissio pyysi sidosryhmiä antamaan näkemyksiä median tilasta jäsenmaissa. Samalla komissio esitti alustavaa suuntaa, johon uudella sääntelyllä halutaan kulkea.

Alustavien tietojen perusteella komissio pitää tärkeänä läpinäkyvyyden ja puolueettomuuden lisäämistä median riippumattomuuden varmistamiseksi. Avoimuuden ja puolueettomuuden periaatteet koskisivat muun muassa mediayhtiöiden omistusrakenteita, toimilupaehtoja ja valtion mainontaa.

Lisäksi komission tavoitteena on median moniäänisyyden edistäminen. Keinovalikoimaksi komissio on harkinnut median moniäänisyyden huomioimista mediamarkkinoiden toimilupaehdoissa ja yrityskauppavalvonnassa sekä mediasisällöissä.

Ongelmia myös Suomessa

Median ja sananvapauden kannalta ongelmallisia kehityskulkuja on havaittu myös Suomessa. Toimittajia on työnsä vuoksi häiritty. Erilaiset ääriliikkeet ja salaliittoteoriat ovat rantautuneet myös meille. Lisäksi Suomessa median omistuksen keskittyneisyys on suurta.

Vaikka keskittyminen voidaan perustellusti nähdä riskinä muun muassa mediasisällön moniäänisyydelle, ei mediapalvelujen keskittyminen ole pienillä markkina- ja kielialueilla harvinaista. Pienillä alueilla keskittyminen voi olla elintärkeää mediapalvelun tarjoajien selviytymisen ja sitä kautta myös mediasisällön moniäänisyyden kannalta.

Haasteista huolimatta suomalaisen median vapaus on maailman kärkeä. Suomi pitää kärkipaikkaa yhdessä muiden Pohjoismaiden ja Viron kanssa Kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja –järjestön keräämässä lehdistönvapausindeksissä (2022).

Mediasääntelyn perusperiaatteena Suomessa on, että lainsäädännöllä ei puututa mediasisältöihin. Taustalla on Julkisen Sanan Neuvoston (JSN) asema kunnioitettuna itsesääntelyelimenä, jonka päätöksiä mediatoimijat seuraavat tarkasti. Sääntelyn tehtäväksi jää varmistaa toimivat ja ennakoitavat markkinat media-alan toimijoille.

Suomen on tärkeä pyrkiä vaikuttamaan ennakoivasti komissiossa valmisteilla olevan aloitteen sisältöön, koska kansallisen mediasääntelyn nykymalli on koettu toimivaksi. Keskeistä on, että uusi lainsäädäntö puuttuisi sääntelyllä median vapautta koskeviin käytäntöihin vain siltä osin kuin korjattavaa on.

Demokraattinen yhteiskuntajärjestys tarvitsee kumppanikseen sananvapautta edistävän riippumattoman ja luotettavan median. Sananvapauden osalta työ ei tule koskaan valmiiksi. Suomessa on kuitenkin onnistuttu luomaan sananvapautta tukevat rakenteet, joista muutkin jäsenmaat voivat ottaa oppia.

Suomi tukee komission työtä sananvapauden parantamiseksi ja median vapaussäädöksen tavoitteita edistää median vapautta ja mediamarkkinoiden toimivuutta Euroopassa. Meidän lainvalmistelijoiden tulee kuitenkin median vapautta koskevan sääntelyn osalta olla tarkkana siinä, millaisella lisäsääntelyllä sananvapautta voidaan nykyisellään edistää rikkomatta toimivia periaatteita. 

Eero Salojärvi

Kirjoittaja on ylitarkastaja liikenne- ja viestintäministeriön palveluosastolla.