Etelä-Suomen taajamajunaliikenteen kilpailutuksen valmistelu keskeytetään

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 27.6.2019 11.03 | Julkaistu suomeksi 27.6.2019 klo 11.05
Tiedote
Taajamajuna Vantaalla. (Kuva: Suratwadee Rattanajarupak / Shutterstock)
Taajamajuna Vantaalla. (Kuva: Suratwadee Rattanajarupak / Shutterstock)

Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin on päättänyt keskeyttää Etelä-Suomen taajamajunaliikenteen kilpailutuksen valmistelun. Valmistelun aikana on käynyt ilmeiseksi, ettei kilpailutuksessa voida edetä suunnitellusti.

Keskeytyksen taustalla on muun muassa se, että Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL) on parhaillaan selvittämässä Järvenpään mahdollista liittymistä HSL:n toimivalta-alueeseen.  Järvenpään liittyessä HSL-alueeseen taajamajunaliikenteen kilpailutettava kokonaisuus ja esimerkiksi yhteysväliltä saatavat lipputulot muuttuisivat merkittävästi.

Myöskään tasapuolisen kilpailutuksen edellyttämiä yhtiöjärjestelyjä, joilla VR-Yhtymä Oy:stä (VR) olisi eriytetty Etelä-Suomen taajamajunaliikenteessä käytettävä junakalusto ja tietyt varikko- ja asemakiinteistöt, ei ole tehty.

HSL:n lähijunaliikenteen kilpailutus on käynnissä  

VR:llä on liikenne- ja viestintäministeriön kanssa tehtyyn sopimukseen perustuva yksinoikeus henkilöjunaliikenteeseen Suomessa vuoden 2024 loppuun asti. VR:n yksinoikeus koskee kaikkea muuta henkilöjunaliikennettä Suomessa, mutta ei HSL:n lähiliikennettä.

HSL:n lähijunaliikenteen kilpailutus on parhaillaan käynnissä. Kilpailutuksen voittanut liikennöitsijä varmistuu todennäköisesti keväällä 2020. Kilpailutetun liikenteen on tarkoitus alkaa kesällä 2021.

Mitä seuraavaksi?

Hallitusohjelman mukaisesti henkilöjunaliikenteen kilpailun avaamisessa seurataan HSL:n lähiliikenteen kilpailutuksen tuloksia ja jatkokilpailutuksissa edetään Open Acces -mallin mukaan.

Raideliikenteen jatkokehittämistä käsitellään osana valtakunnallista liikennejärjestelmäsuunnitelmaa, jonka valmistelu on juuri käynnistetty.

Lisätietoja:

Olli-Pekka Rantala, osastopäällikkö, p. 050 344 3400