Esimiehellä on merkitystä
Kirjoitus on osa #womenintech-blogisarjaa.
En kokenut olevani kouluaikana mitenkään lahjakas, saati matemaattisesti suuntautunut. Tekniikka keskittyi lähinnä moponi virittämiseen ja ”Tarzan-majojen” rakentamiseen.
Arvosanat koulussa olivat kuitenkin kautta linjan hyviä, niin kielissä kuin matematiikassakin, mutta mikään todistuksissani ei antanut suuntaviivaa, mikä minusta isona tulee. Isovanhempani halusivat minusta lääkärin, itse kaavailin jotain paljon luonnonläheisempää kuten ornitologi, meribiologi tai rajavartija. Näin itseni ajelemassa veneellä tiirailemassa lintuja, ottamassa näytteitä ja sukeltamassa Saaristomerellä, tai vastaavasti partioimassa koiran tai partioveneen kanssa pitkin Suomen rajoja. Osumatarkkuus meni aika kauas näistä ideoista.
Lukiossa aloin miettiä, mitä oikeasti ryhdyn tekemään. Rajahommat muodostuivat mahdottomiksi, koska siihen aikaan naiset eivät päässeet armeijaan. Se tie oli pystyssä. Meribiologin työ osoittautui opetusohjaajani tulkinnan mukaan joksikin muuksi kuin olin mielessäni sen kuvitellut; se ei suinkaan ollut veneellä ajelua saaristossa. Näin päädyin tekniikan pariin, enkä ole päivääkään katunut.
Jälkiviisaana todeten, tuotantotalouden DI-koulutus antaa mahdollisuuksia vaikka mihin, se on periaatteessa ponnahduslauta mihin tahansa alalle. Minä päädyin teollisuuden kautta logistiikkaan, joka tarjoaa minulle juuri oikeanlaisen, vaihtelevan ja hektisen ympäristön. Ei ole kahta samanlaista päivää.
Kun mietin, miten olen tänään tässä, mitkä ovat olleet tällä matkallani ne avainasiat, löydän kaksi ratkaisevaa tekijää: mitään tehtävää tai asennetta ei pidä pelätä ja matkan varrella pari loistavaa esimiestä. Koska nämä pari esimiestä osuivat juuri urani alkuvaiheeseen, itseltä täytyi löytyä pelottomuus tarttua tilaisuuksiin.
Työpaikasta riippumatta esimieheni ovat uskoneet minuun, antaneet vastuuta mutta myös vaatineet kovia suorituksia. Joskus jopa itsensä ylittämistä. Ja tähän haasteeseen olen aina tarttunut, ajanut itseni toistuvasti epämukavuusalueelle ja nauttinut siitä. Elämässä pitää olla myös haasteita ja hierrettä uuden oppimiseen.
Olenpa sitten ollut metsäteollisuuden prosessiteollisuudessa, satamaoperaattorina, laivanrahtaajana tai satamayhtiön johtotehtävissä, en ole mielestäni kohdannut mitenkään merkittävästi ennakkoluuloja sukupuoleeni liittyen. Tai sitten olen ollut tällaisille asenteille täysin teflonia; usko itseeni ja omaan tekemiseen on ollut aina siinä määrin korkealla, ettei ole tarvinnut tällaista asiaa pohtia.
Globaalissa työssä kohtaa tietenkin monenlaisia kulttuureja ja asenteitakin. Nämä ovat yleensä poistuneet ensimmäisten tapaamisten myötä. Kenenkään ei pidä mitenkään nöyristellä, vaikka sattuu olemaan nainen. Sillä ei ole mitään merkitystä.
En ole koskaan kokenut olevani nainen miesvaltaisella alalla, olen aina ollut tiimin jäsen. Jokaisella, sukupuolesta riippumatta, pitää olla myös rohkeus ottaa oma tila ja tehdä omat hommansa asiallisesti. Ja saada asiallista kohtelua.
Itse minkä tahansa yhtiön johtotehtävissä en ole itse ajatellut sukupuolta, olen ajatellut osaamista ja kykyä hoitaa työtehtävät. Työpaikoilla ja tiimeissä pitää olla diversiteettiä iän, kokemuksen ja sukupuolen perusteella. Tervetullutta on myös eri kulttuureista muodostuva työyhteisö; voin vakuuttaa, että se laittaa haastamaan myös omia katsantoja ja asenteita.
Ohjeena tai vinkkinä niille, jotka pohtivat omaa tulevaisuuttaan ja valintojaan joko ammatin tai työpaikan osalta: tarttukaa rohkeasti haasteisiin, haastakaa myös itsenne. Koulutus antaa siihen vankat perustukset, mutta siitä se varsinainen työ vasta alkaa.
Tekninen ala ei ole mikään kaavoihin kangistunut herrakerho. Tämä on kiehtova ja monipuolinen kenttä, jossa jokaiselle on tilaa. Myös naisille.
Toivon, että voin itse olla esimiehenä samanlainen tuki alaisilleni kuin omat ”luotsini”, kun olin vielä kirkasotsainen tieteenharjoittaja. Vyö piukkaan, kypärä päähän ja kohti uusia haasteita! Oma asenne ratkaisee.
Sari De Meulder
Kirjoittaja on Euroports Finland Oy:n toimitusjohtaja.
