Maantielain muutokset lausunnoille

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 5.7.2017 10.51
Tiedote

Hallituksen esitys maantielain muuttamiseksi on lähetetty lausuntokierrokselle. Muutoksilla siirrettäisiin maakuntalain mukaiset tienpitoon ja liikennejärjestelmäsuunnitteluun liittyvät tehtävät Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista (ELY-keskus) maakunnille. Lisäksi maantielain soveltamisalaa laajennettaisiin koskemaan myös liikennejärjestelmäsuunnittelua. Tämän vuoksi myös lain nimike muutettaisiin laiksi liikennejärjestelmästä ja maanteistä.

Lakiin tehtäisiin maakuntauudistuksen edellyttämiä muutoksia erityisesti toimivaltaisia viranomaisia koskeviin säännöksiin.

Lakiehdotuksen mukaan maanteiden tienpito järjestettäisiin jatkossa maantiet omistavan valtion ja maakuntien yhteistyönä. Ehdotus sisältää tähän liittyen myös ehdotukset tienpitoon liittyvistä ohjaus- ja sopimusjärjestelyistä sekä muista järjestelyistä. ELY-keskusten liikennetoimialan tienpidon tehtävät siirtyisivät pääosin maakuntiin. Eräät valtakunnalliset tehtävät siirrettäisiin Liikennevirastoon.

Muutoksen jälkeen maanteitä koskevassa laissa säädettäisiin nykyistä täsmällisemmin maanteiden palvelutasosta. Lakiin lisättäisiin myös valtakunnallista ja maakuntien liikennejärjestelmäsuunnittelua koskevat säännökset.

Lakimuutos edistäisi kestävän ja tasapainoisen aluerakenteen syntymistä, sillä liikennejärjestelmäsuunnittelulla ja tieverkon pitkäjänteisellä kehittämisellä luodaan edellytyksiä asumiselle ja elinkeinotoiminnalle maan eri osissa. Esitykseen sisältyvällä tienpidon rahoitus- ja ohjausmallilla sekä merkittäviä tiehankkeita koskevalla tienpitäjän (Liikennevirasto) toimivallalla varmistettaisiin, että tienpitoa kehitetään ja toteutetaan valtakunnalliset ja taloudelliset vaikutukset huomioiden.

Lausunnolle lähtevä lakiesitys on virkamiesesitys. Ehdotusta koskeva lausuntokierros päättyy 4. syyskuuta 2017. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle viimeistään lokakuussa 2017. Lakimuutosten olisi tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2019.

Hallituksen esitys liittyy eduskunnalle 2. maaliskuuta 2017 annettuun hallituksen esitykseen maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjaa koskevaan ilmoitukseen.

Esityksellä toteutetaan hallituksen norminpurun kärkihanketta säädösten sujuvoittamisesta.

Lisätietoja:

yksikön johtaja Ari-Pekka Manninen, p. 0295 34 2626

ylitarkastaja Eeva Ovaska, p. 0295 34 2354

Liikenneneuvos Mervi Karhula p. 0295 34 2976