Rautateiden turvallisuuskoulutusvelvoite laajenee

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 20.12.2012 12.09
Tiedote -

Hallitus esittää, että tasavallan presidentti vahvistaisi rautateiden turvallisuuskoulutusta koskevan lain muutokset ja määräisi ne tulemaan voimaan 1. tammikuuta 2013.

Rautatiejärjestelmän liikenneturvallisuustehtäviä koskevalla lailla toteutetaan kansallisesti EU-lainsäädäntöä, jolla edistetään rautatiealan turvallisuuskoulutukseen, erityisesti veturinkuljettajakoulutukseen pääsemistä sekä koulutuksen tasapuolisuutta ja syrjimättömyyttä.

Lain mukaan rautatieyritys voidaan siinä säädetyin edellytyksin määrätä antamaan veturinkuljettajakoulutukseen liittyvää työnopastusta uusien alalle tulossa olevien toimijoiden veturinkuljettajaoppilaille.

Lisäksi laki laajenee koskemaan nykyistä kattavammin myös yksityisraiteita ja niillä toimivia yrityksiä ja näiden yritysten palveluksessa olevia rautatieliikenteen liikenneturvallisuustehtäviä hoitavia henkilöitä.

EU:n veturinkuljettajadirektiivin pohjalta valmisteltu kelpoisuuslaki tuli voimaan vuoden 2010 alussa. Direktiivin ja kelpoisuuslain tavoitteena on lisätä rautatieliikenteen turvallisuutta ja edistää työvoiman liikkuvuutta rautatiealalla.

Lisätietoja

hallitusneuvos Hannu Pennanen, p.0295 34 2470