EU:n tieliikenteen liikkuvuuspaketin sosiaali- ja markkinaosuudesta alustava yhteisymmärrys

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 20.12.2019 14.30 | Julkaistu suomeksi 29.3.2023 klo 9.59
Tiedote

Euroopan unionin neuvosto, parlamentti sekä komissio ovat päässeet alustavaan sopuun EU:n liikkuvuuspaketti I:n ehdotuksista, jotka koskevat tavara- ja henkilöliikenteen markkinoille pääsyä, ajo- ja lepoaikoja sekä lähetettyjen kuljetusalan työntekijöiden säännöksiä. Liikkuvuuspaketin tavoitteena on yhtenäistää Euroopan unionin kaupallisen tavara- ja henkilöliikenteen sääntelyä ja parantaa valvonnan edellytyksiä.

Liikkuvuuspaketin haastavimmiksi neuvottelukysymyksiksi muodostuivat tavaran kuljetuksessa käytettävän ajoneuvon pakollinen paluu rekisteröintivaltioon sekä kuljettajien viikkolepojen jaksottamiseen liittyvät kohdat.

Neuvotteluissa saavutetun yhteisymmärryksen mukaan kansainvälisessä liikenteessä olevan ajoneuvon olisi käytävä kahdeksan viikon välein valtiossa, jossa ajoneuvo on rekisteröity.

Kuljettajan pakollisten viikkolepojen jaksottaminen tapahtuisi pääsääntöisesti nykymallin mukaan, mutta kansainvälisissä kuljetuksissa sallittaisiin myös kaksi lyhennettyä viikkolepoa peräjälkeen. Lisäksi kuljettajan vuorokautiseen enimmäisajoaikaan tulisi kotiinpaluussa joustoa yhden tunnin verran viikkolevon pitämiseksi. Vaihtoehtoisesti kuljettaja voi pidentää ajoaikaa kahdella tunnilla normaalin viikkolevon pitämiseksi, kunhan ensin on pidetty puolen tunnin tauko.

Kuljetusten kabotaasisääntely mahdollistaisi edelleen kolme kuljetusta seitsemän päivän aikana. Tämän jälkeen on neljän päivän jäähdyttelytauko, jonka aikana ei saa suorittaa kabotaasikuljetuksia. Yhdistettyjen kuljetusten kabotaasin osalta jäsenmaille annettaisiin mahdollisuus soveltaa yleistä kabotaasisääntöä. Kabotaasi tarkoittaa valtion sisäistä kuljetusta toisessa maassa rekisteröidyllä ajoneuvolla. Paketin tärkeänä osana on myös kuljettajien lähettämistä koskevat erityissäännökset, jonka mukaisesti kuljettajasta olisi esimerkiksi aina tehtävä lähettämisilmoitus kohdevaltioon, jossa kabotaasikuljetus ajetaan.

Kansainvälisissä kuljetuksissa käytettävien pakettiautojen sääntely muuttuisi siten, että raskaat pakettiautot (omamassa 2 500 - 3 500 kg) tulisivat yhteisölupavaatimusten piiriin (nykyinen raja 3 500 kg). Lisäksi näihin pakettiautoihin olisi asennettava ajopiirturit 1.7.2026 mennessä.

Viranomaisten kohdalla liikkuvuuspaketti I täsmentää yhteistyöhön ja tietojenvaihtoon liittyviä velvoitteita. Lisäksi paketissa on tarkennuksia kuljetusyritysten lupavaatimuksiin. Tarkoituksena on estää niin kutsuttujen postilaatikkoyritysten syntymistä ja toimintaa.

Mitä seuraavaksi?

Säännösten hyväksyminen edellyttää vielä Euroopan unionin neuvoston ja parlamentin lopullisen hyväksynnän.

Liikkuvuuspaketti I:n on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2020. Sen soveltaminen alkaa ajo- ja lepoaikojen osalta välittömästi ja muilta osin vuoden 2021 puolessa välissä.

Lisätietoja:

yksikön johtaja Sini Wirén, p. 0295 34 2532, Twitter: @WirenSini

erityisasiantuntija Veli-Matti Syrjänen, p. 0295 34 2124

Uutinen 4.12.2018: EU:n jäsenmaat sopuun liikkuvuuspaketista
Tiedote 30.11.2018: Ministeri Berner liikenne- ja televiestintäneuvostoon
EU:n neuvoston tiedote 20.12.2019: Kuorma-autonkuljettajien liikkuvuus: uudistuspaketille Coreperin alustava vahvistus