Risikko: Teknologian hyöty ja haitta liikenteessä on erotettava

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 7.10.2014 12.24
Tiedote

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikon mukaan uusi teknologia on liikenteessä sekä mahdollisuus että haaste. Uudesta teknologiasta onkin poimittava parhaat työkalut turvallisen liikenneympäristön rakentamiseen.

- On hienoa, että liikenteen sähköisiä palveluita ja tekniikkaa kehitetään runsaasti. Uuden tekniikan avulla ajamisesta voidaan tehdä turvallisempaa, mutta on tärkeää huomioida, että uusi teknologia ei häiritse keskittymistä ajamiseen. Uudesta tekniikasta huolimatta ihminen on itse vastuussa liikenneturvallisuudesta. Esimerkiksi tekstiviestien tai sähköpostien selailu ajon aikana on liikenneturvallisuusriski, Risikko toteaa.

Risikko puhui aiheesta Liikenneturvan järjestämässä Tarkkaamattomuus liikenteessä -seminaarissa Helsingissä 7. lokakuuta.

Risikko korostaa, että autoilijoille on tarjolla runsaasti hyödyllisiä sähköisiä palveluja, kuten sää- ja kelitietopalvelut sekä tiedot joukkoliikenteestä ja pysäköintipaikoista. Niiden käyttö tulisi suunnitella sellaiseksi, ettei se vaaranna liikenneturvallisuutta.

- Tieliikennelain kokonaisuudistus käynnistyi viime vuonna. Meidän on varmistettava, että lainsäädäntö pysyy ajan tasalla teknologian kehityksen kanssa. Tarkkaamattomuuteen liikenteessä on pystyttävä puuttumaan ja valvonnan on oltava näkyvää, Risikko sanoi.

Puheessaan Risikko otti esille liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunnan tuoreen tulevaisuuskatsauksen. Katsauksessa liikenneturvallisuus nähdään useita eri hallinnonaloja kattavana vastuuna.

- Katsauksessa strategiset tavoitteet painottuvat neljään kokonaisuuteen. Ensimmäinen koskee asenteita, ajokuntoa ja ajoterveyttä; toinen ajoneuvokantaa ja kulkutapoja; kolmas aluesuunnittelua ja neljäs uuden teknologian mahdollisuuksia. Uudesta teknologiasta meidän on syytä poimia parhaat työkalut turvallisen liikenneympäristön rakentamiseen, Risikko tiivisti.

Lisätietoja

erityisavustaja Juuso Rönnholm 050 574 1504