Autokannan uusiutuminen tukee päästöjen vähentämistä

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 26.10.2017 14.00
Tiedote

Hallitus esittää määräaikaista lakia henkilöautojen romutuspalkkiosta, sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- tai etanolikäyttöisiksi muuntamisen tuesta. Esityksen mukaan yksityishenkilö voisi saada tukea uuden vähäpäästöisemmän auton hankintaan romutuspalkkion tai hankintatuen kautta, tai vanhan auton muuntamiseen kaasu- tai etanolikäyttöiseksi.

- Suomen autokanta on Euroopan unionin vanhimpia. Tavoitteenamme on edistää autokannan uudistumista ja vähentää liikenteestä aiheutuvia päästöjä. Samalla parannamme liikenneturvallisuutta ja edistämme vaihtoehtoisten käyttövoimien yleistymistä liikenteessä, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Hallitus antoi eduskunnalle esityksen laiksi henkilöautojen romutuspalkkiosta ja sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- tai etanolikäyttöisiksi muuntamisen tuesta 26. lokakuuta. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2018 ja olla voimassa 31. joulukuuta 2021 asti. Romutuspalkkio olisi kuitenkin käytössä vain 31. elokuuta 2018 asti.

Romutuspalkkion suuruus uuden auton käyttövoiman mukaan

Esityksen mukaan romutuspalkkiona tuettaisiin 1000 eurolla sellaisen uuden henkilöauton hankintaa, jonka hiilidioksidipäästöt ovat enintään 110 grammaa kilometriä kohden.

Uuden etanoli-, kaasu- sekä täyssähkö- ja ladattavien hybridiautojen hankintaa tuettaisiin 2000 eurolla. Näiden kohdalla ei sovellettaisi 110 gramman päästörajaa.

Romutuspalkkion saisi auton myyntihinnan alennuksena uuden auton hankinnan yhteydessä. Lisäksi autoalalle annetaan mahdollisuus osallistua romutuspalkkioon uuden auton lisäalennuksella.

Romutuspalkkion maksamisen edellytyksenä olisi, että uuden vähäpäästöisen henkilöauton ostaja veisi samalla vähintään kymmenen vuotta vanhan omistuksessaan olevan auton romutettavaksi lailliseen kierrätyspisteeseen. Lisäksi auton on pitänyt olla liikennekäytössä vuoden 2017 aikana.

Sähköautojen hankintatukea myös pitkäaikaisvuokraukseen

Esityksen mukaan täyssähköauton ostajalle tai pitkäaikaisvuokraajalle maksetaan hankintatukea 2000 euroa vuosina 2018-2021. Hankintatukea voitaisiin myöntää henkilölle joka ostaa tai pitkäaikaisvuokraa vähintään kolmeksi vuodeksi uuden täyssähköauton. Auto saisi maksaa enintään 50 000 euroa auton arvonlisävero sekä autovero mukaan laskettuna.

Sähköautojen hankintatuki koskisi ainoastaan täyssähköautoja ja sitä ei voisi saada päällekkäin romutuspalkkion kanssa. Hankintatuki myönnettäisiin auton myyntihinnan tai vuokran alennuksena.

Lakiesityksen mukaan yksityishenkilö voisi saada tukea henkilöautonsa muuntamiseksi kaasu- tai etanolikäyttöiseksi. Auton kaasukäyttöiseksi muuntamiseksi tukea saisi 1000 euroa. Auton etanolikäyttöiseksi muuntamiseen saisi tukea 200 euroa. Tuki maksettaisiin konvertoidun ajoneuvon muutoskatsastuksen jälkeen.

Tukien myöntämisestä vastaisi Trafi. Tukien hakuprosessista tiedotetaan tarkemmin lakiesityksen käsittelyn edetessä.

Lakiesitys edistää hallitusohjelman biotaloutta ja puhtaita ratkaisuja koskeva hankkeen tavoitteiden toteutumista. Esitys liittyy valtion vuoden 2018 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Esitettyjä tukia on valmisteltu parlamentaarisen liikenneverkon rahoitusta pohtivan työryhmän linjausten mukaisesti.

Lisätietoja

yksikön päällikkö Ari-Pekka Manninen p. 050 594 2679

ylitarkastaja Eleonoora Eilittä p. 050 309 9189

Anne Berner