Toisen sukupolven älystrategia liikenteelle on ilmestynyt

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 5.6.2013 9.04 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 14.45
Tiedote

Liikenne- ja viestintäministeriö on julkaissut toisen sukupolven älystrategian liikenteelle. Strategia jatkaa älyliikenteen sulauttamista osaksi kaikkia liikennemuotoja ja suomalaista liikennepolitiikkaa.

Tavoitteena on saada Suomeen maailman edistyneimpiin ja tehokkaimpiin kuuluva liikennejärjestelmä, joka tunnetaan myös vastuullisuudestaan. Suomi julkaisi maailman ensimmäisen älyliikenteen strategian vuonna 2009.

Strategialla muun muassa lisätään liikenteen tietopalveluja, parannetaan liikennejärjestelmän tuottavuutta ja tehokkuutta sekä edistetään tieto- ja viestintäteknologisten innovaatioiden syntymistä.

Tieto- ja viestintäteknologialla vaikutetaan tehokkaasti liikkumis- ja kuljetusvalintoihin sekä tuetaan liikennejärjestelmän kehitystä. Samalla autetaan liikkujia sujuvaan, turvalliseen, taloudelliseen ja ympäristöystävälliseen liikkumiseen.

Liikenteen älystrategia toteutetaan kärkihankkeilla. Hankkeiden kustannusarvio vuosille 2013-2017 on noin 300 miljoonaa euroa. Kärkihankkeet toteutetaan julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyönä. Julkinen sektori on liikennepoliittinen suunnannäyttäjä ja mahdollistaja, yksityinen sektori hankkeiden toteuttaja ja kaupallistaja. Valtionhallinnon määrärahat liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastoille sisältyvät aiemmin tehtyihin vuosia 2013-2017 koskeviin kehyspäätöksiin.

Hankkeista suurimpia ovat liikennejärjestelmän tilannekuvan ja ohjausjärjestelmien sekä yhtenäisen joukkoliikennejärjestelmän rakentaminen. Lisäksi edistetään liikenteen tietopalveluja sekä ekologista ja viisasta liikkumista.

Kärkihankkeisiin kuuluvat myös älykäs liikenteenvalvonta, turvajärjestelmien kehittäminen ja logistisen toimitusketjun yhteentoimivuus. Keskeistä on tunnistaa hyvät ratkaisut nopeasti ja varmistaa niiden vaikuttavuus käytännönläheisillä pilottiohjelmilla.

Älyliikenne on yksi voimakkaimmin kasvavista toimialoista, joka tarjoaa myös houkuttelevia liiketoimintamahdollisuuksia yrityksille. Globaalit älyliikennemarkkinat ovat kymmeniä miljardeja euroja.

Suomessa on erinomaista osaamista kaikilla älyliikenteen osa-alueilla. Suomalaisilla yrityksillä on hyvät mahdollisuudet ottaa osansa älyliikenteen markkinoista ja synnyttää uutta liiketoimintaa, yrityksiä ja työpaikkoja.

Lisätietoja

liikenneneuvos, yksikön päällikkö Risto Murto, p. 0295 342 639, [email protected]
liikenneneuvos Marko Forsblom, p. 0295 342 499, [email protected]