Työryhmä mietti mallit taajuuskaupalle
Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä luovutti markkinalähtöistä taajuuksien jakelua koskevan selvityksensä viestintäministeri Suvi Lindénille 29. huhtikuuta.
Viestintäministeri Suvi Lindénin mukaan taajuuksien merkitys yhteiskunnassa ja taloudessa kasvaa. Tähän on syynä langattoman viestinnän ja monenlaisten älykkäiden päätelaitteiden nopea yleistyminen.
- Uudet laitteet ja palvelut asettavat aiempaa suurempia tehokkuus- ja joustavuusvaatimuksia taajuushallinnolle. Näin ne luovat haasteita Suomen perinteiselle taajuuspolitiikalle.
- Taajuuksien jakaminen on viestintäpoliittisesti niin merkittävä asia, että mahdolliset muutokset vaativat huolellista poliittista valmistelua, viestintäministeri painotti.
Lisäksi ministeri Lindén muistutti tilaisuudessa siitä, että vireillä on myös pohdinta siitä, mihin tarkoituksiin käytetään analogiselta tv:ltä vapautuvat taajuudet. Viestintävirasto on tehnyt asiasta selvityksen, josta ministeriö odottaa parhaillaan lausuntoja.