Säädöshankkeet parlamentaarisen Yle-työryhmän linjausten toimeenpanemiseksi käynnistyvät

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 24.9.2024 14.52
Tiedote
Perheenjäsenet katsovat televisiota. (Kuva: Mika Pakarinen, Keksi/LVM).

Liikenne- ja viestintäministeriö on käynnistänyt säädöshankkeet Yleisradio Oy:n julkisen palvelun tehtävää ja rahoitusta arvioineen parlamentaarisen työryhmän linjausten toimeenpanemiseksi. Työryhmä esitti 12.9.2024 julkaistussa mietinnössään leikkauksia Ylen rahoitukseen ja muutoksia Yle-lakiin muun muassa Ylen toiminnan ja talouden avoimuuden lisäämiseksi.

Yle-lain muuttamista koskevan säädöshankkeen tavoitteena on edistää julkisuusperiaatteen toteutumista yleisradion toiminnassa parlamentaarisen työryhmän linjaamalla tavalla. Lisäksi lakiin lisättäisiin EU:n medianvapausasetuksen mukaisesti toimituksellisista päätöksistä vastaavia johtohenkilöitä koskevat valinta- ja irtisanomismenettelyt Ylen riippumattomuuden turvaamiseksi.

Työryhmä esitti mietinnössään, että Ylen rahoitusta vuosittain nostava indeksi jäädytettäisiin kolmeksi vuodeksi ajalle 2025–2027. Toisessa säädöshankkeessa muutettaisiin valtion televisio- ja radiorahastosta annettua lakia tämän toteuttamiseksi. Käytännössä valtion talousarviosta valtion televisio- ja radiorahastolle Yleisradio Oy:n julkisen palvelun kustannusten kattamiseen suoritettavaan määrärahaan ei vuosina 2025, 2026 ja 2027 tehtäisi indeksin mukaisia vuotuisia korotuksia.

Mitä seuraavaksi?

Lakimuutosten valmistelu tehdään virkatyönä. Valmistelun aikana molemmista esityksistä järjestetään lausuntokierros.

Valtion televisio- ja radiorahastosta annettua lakia koskeva esitys liittyy valtion vuoden 2025 täydentävään talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2025.

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Roosa Patrakka, [email protected], p. 0295 342 192
erityisasiantuntija Eero Salojärvi, [email protected], p. 0295 324 123
yksikön johtaja Sini Wirén, [email protected], p. 0295 342 532

Kasvun kaava Orpon hallitusohjelma