Muutoksia sähköisen viestinnän palvelulakiin

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 13.6.2024 13.33
Tiedote
Henkilö kotona sohvalla läppärin ääressä. (Kuva: Mika Pakarinen, Keksi/LVM)

Tasavallan presidentti vahvisti muutokset sähköisen viestinnän palveluista annettuun lakiin 13.6.2024. Muutokset koskevat kahta lakia, mutta käytännössä ne vaikuttavat tiettyjen sähköisen viestinnän palveluista annetun lain säännösten voimassaoloaikaan. Muutokset tulevat voimaan ennen nykyisten säännösten voimassaoloajan päättymistä kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa 2024.

Radioviestinnän luottamuksellisuutta sekä matkapuhelinliittymien osittaista puhelinmarkkinointikieltoa koskevat sähköisen viestinnän palvelulain säännökset muutetaan toistaiseksi voimassa oleviksi.

Muutosten tavoitteena on säilyttää mahdollisuus välitystietojen tilastolliseen käsittelyyn siten, että yksityiselämän ja henkilötietojen suoja tai luottamuksellisen viestin salaisuuden suoja eivät vaarannu. Samalla pyritään suojaamaan kuluttajia puhelinmarkkinointiin liittyviltä markkinahäiriöiltä uusien matkapuhelinliittymien markkinoinnissa ja operaattorin vaihtotilanteissa.

Lisäksi Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tehtäviin lisätään väliaikaisesti yleisistä matkaviestinverkoista EU:n alueella annetun asetuksen (niin kutsuttu verkkovierailuasetus) sekä sähköisen viestinnän sisämarkkina-asetuksen valvonta.

Mitä seuraavaksi?

Lakimuutokset tulevat voimaan kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa 2024. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin valvontatehtäviä koskeva säännös on voimassa 30.6.2032 saakka.

Ehdotukset sisältänyt hallituksen esitys oli lausuntokierroksella 21.2.–15.3.2024. Lausuttavana oli laajempi esitys, joka päätettiin jakaa jatkovalmistelussa kahteen eri esitykseen eduskuntakäsittelyn sujuvoittamiseksi. Tähän ensimmäiseen esitykseen otettiin aikataulullisesti kiireisimmät muutosehdotukset. Toinen samaan lakiin kohdistuva muutosesitys tulee vahvistettavaksi myöhemmin kesällä 2024.

Lisätietoja:

hallitusneuvos Hanna Laurila, [email protected], p. 0295 342 025