Matkapuhelinliittymien puhelinmarkkinointikiellolle jatkoa
Eduskunta on hyväksynyt lain matkapuhelinliittymien puhelinmarkkinointikiellon jatkamisesta. Lisäksi teleyritysten mahdollisuus käsitellä tiettyihin rikoksiin liittyviä henkilötietoja on kirjattu lakiin.
Matkapuhelinliittymien puhelinmarkkinointikieltoa jatketaan 1.7.2021 saakka. Matkapuhelinliittymien puhelinmarkkinointi kiellettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012 kuluttajien suojaamiseksi häiritseviltä markkinointikäytännöiltä. Kyseessä on kolmas kerta, kun puhelinmarkkinointikieltoa jatkettaan.
Tietosuojalautakunnan teleyrityksille myöntämät luvat käsitellä tiettyihin rikoksiin liittyviä henkilötietoja lakkasivat EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen tullessa voimaan 25.5.2018. Jatkossa teleyritykset saavat käsitellä rikoksiin liittyviä henkilötietoja itselleen, asiakkailleen tai toisille teleyrityksille aiheutuvien vahinkojen ehkäisemiseksi. Näin voidaan ehkäistä esimerkiksi identiteettivarkauksista kansalaisille koituvia vahinkoja.
Muutosesitykset tukevat hallituksen säädösten sujuvoittamista koskevaa kärkihanketta.
Mitä seuraavaksi?
Tasavallan presidentti vahvisti lain 19.12.2018. Lakimuutokset tulevat voimaan 1.1.2019.
Lisätietoja:
hallitusneuvos Jenni Rantio, p. 050 524 2326 (19.12.2018 klo 15:00 saakka).
yksikön johtaja Maija Ahokas, p. 040 031 6178