Liikennekaari tukee yrittämistä, uutta ja vanhaa

Julkaisuajankohta 31.8.2016 13.03
Kolumni
Voisiko liikennealan yrittäjäksi päästä nykyistä helpommin? Onko mahdollista helpottaa liikennejärjestelmän eri osien yhteen toimivuutta? Helpottaako liikenteen digitalisaatio maaseudun tilannetta?

Kaikkiin näihin kysymyksiin on selkeä vastaus: kyllä. Liikennekaari-uudistuksen tavoitteena on nimenomaan lisätä valinnan mahdollisuuksia. Ei vain liikennepalvelujen käyttäjien, vaan alan yrittäjien valinnan mahdollisuuksia. Tarkoituksena on, että yritykset voivat tarjota laajasti erilaisia kuljetuspalveluja. Niillä olisi vapaus valita toimintatapansa, kilpailuvalttinsa ja kalustonsa. Miksi yhteiskunnan pitäisi ne tarkasti määritellä?

Digitalisaatio mahdollistaa uudenlaiset innovaatiot ja aivan uudenlaista yrittäjyyttä liikenteen alalle. Uudenlaisella ajattelulla on valtavasti kysyntää myös Suomen rajojen ulkopuolella. Me voimme saada uusia investointeja ja uusia työpaikkoja, jos vain rohkeasti lähdemme uudistamaan liikenteen palveluja. Elinkeinoelämän keskusliiton kyselyn mukaan yritykset odottavat liikenteen digitalisaatiosta liikevaihtoonsa jopa 87 prosentin kasvua.

Haluamme kasvattaa olemassa olevaa liikennepalvelusektoria, ei jakaa sitä uudelleen. Perinteisiä liikenteen palveluja tarvitaan tulevaisuudessakin. Liikennekaari helpottaa myös nykyisten toimijoiden elämää kun sääntely kevenee ja hallinnollinen taakka pienenee. Tämä vähentää myös yritysten kustannuksia. Sääntelyä keventämällä varmistamme tarjonnan ja palvelujen saatavuuden erityisesti maaseudulla.

On kuitenkin selvää, että sääntelyä tarvitaan varmistamaan liikenteen palvelujen turvallisuus. On myös huolehdittava, että yritysten välinen kilpailu säilyy reiluna sekä yritysten että asiakkaitten näkökulmasta. Kun nämä perusedellytykset täyttyvät, yrityksillä on täysi vapaus vastata asiakastarpeisiin parhaaksi katsomallaan tavalla.

Liikennekaari edistää kilpailun tasapuolisuutta henkilöliikennemarkkinoilla. Se madaltaa taksi-, joukko- ja tavaraliikenteen rajoja. Kannustan liikennealaa rohkeasti uudistumaan ja etsimään yhteistyön mahdollisuuksia. Näkemään ne mahdollisuudet, jotka syntyvät kun yhdistetään liikenteen palveluja yli perinteisten raja-aitojen ja jopa muihin sektoreihin.
2016 Blogit Blogit 2016 digitalisaatio hallitusohjelma lainsäädäntö liikenne liikenne palveluna liikennepolitiikka norminpurku