Kurssi kohti IMO:n neuvostoa: Kampanjoiminen vaatii kestävyyttä ja kekseliäisyyttä
Suomelle elintärkeä meriliikenne on hyvin kansainvälistä.
Esimerkiksi viime talvena Suomen satamissa kävi 36:n eri valtion lipun alla kulkevia aluksia. Joukossa oli keskivertosuomalaisen näkökulmasta hyvinkin eksoottisia valtioita, kuten Antigua ja Barbuda, Marshallinsaaret ja Liberia. Nämä ovat kuitenkin maailman mittakaavassa tunnettuja suuria lippuvaltioita.
Suomi ei voi yksin varmistaa, että liikenne näiden lippujen alla kulkevilla aluksilla on turvallista, tehokasta ja kestävää. Alusliikenteen väylillä aavalla merellä pätevät pääasiassa vain maailmanlaajuisessa yhteistyössä muiden valtioiden kanssa sovitut säännöt.
Meriliikenteessä tämän yhteisen sopimisen tärkein areena on Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO (International Maritime Organization), joka on YK:n erityisjärjestö. Jäsenvaltioita on tällä hetkellä 175. Suomi on ollut IMO:n jäsen siitä lähtien, kun järjestö aloitti toimintansa 1950-luvun lopulla.
Olemme edistäneet IMO:ssa niin meille kuin koko maailman merenkululle tärkeitä teemoja päästöjen vähentämisestä automaatioon ja merenkulkijoiden pätevyysvaatimuksista kyberturvallisuuteen. Maantieteellisen sijaintimme ja jäävahvistetuista aluksista riippuvaisen ympärivuotisen ulkomaankauppamme vuoksi etenkin eri alustyyppien tasaveroinen kohtelu IMO:n sääntelyssä on meille tärkeää.
Nyt haemme IMO:n neuvostoon. Se on kaikista jäsenvaltioista koostuvan ja harvakseltaan kokoontuvan yleiskokouksen jälkeen IMO:n tärkein päätöksiä tekevä elin.
Neljästäkymmenestä yleiskokouksen valitsemasta valtiosta koostuva neuvosto valitsee järjestön pääsihteerin ja vahvistaa budjetin. Lisäksi neuvosto päättää esimerkiksi hallinnon avoimuuden ja läpinäkyvyyden kannalta tärkeistä asioista, joihin haluamme olla vaikuttamassa. Tahdomme voimistaa Suomen ääntä IMO:ssa.
Vaalikampanjaa on tehty jo yli vuosi. Kampanjointi jatkuu joulukuun alkuun, kun yleiskokous valitsee uuden neuvoston Lontoossa. Kansainvälinen kampanjointi vaatii paljon voimavaroja, joita Suomen kaltaisella pienellä valtiolla ei aina ole yhtä paljon kuin kilpakumppaneilla.
Liikennehallinnon virkakunta tekeekin yhdessä ulkoasiainhallinnon kanssa ketterää ja kekseliästä vaikuttamistyötä, jotta Suomi erottuu massasta. IMO:n päämajassa on vieraillut joulupukki ja vastaanotoilla on tarjoiltu samppanjan sijaan suomalaista giniä ja suklaata.
Kampanja on silti paljon muutakin kuin muiden valtioiden edustajien kestitsemistä. Se on monenkeskisen kokousdiplomatian arkea, näkyvää ja arvojemme mukaista argumentointia IMO:n eri elimissä. Se on vieressä istuvan fidzhiläisen työkaverin herättelyä, viestintää ja vaikuttamista.
Kovaa virkatyötä.
Eero Hokkanen
verkko-osasto, neuvotteleva virkamies